Friday, March 03, 2006

Kirjoitusjumi

Upeaa, ensimmäinen writer's block tämän blogin historiassa, mutta niin vain tilanteen toteuttamalla tyhjä tekstikenttä on muuttunut täydemmäksi.

Muistan kuinka erään entisen toimiston luovajohtaja viimein 10 vuoden yrittämisen jälkeen pääsi kilpaan eräästä markkinoidemme merkittävimmästä autotilistä. Kuinka ollakaan seuraava vaihe oli totaalinen tyhjyys. "Mitä nyt?", hän kyseli itseltään. Kaikki oli mahdollista, piti vain siirtyä toteuttavaan vaiheeseen. Asiakas toivoi uutta, erottuvaa mainonnan linjausta, jotain ihan erilaista kuin aiemmin markkinointiorganisaatiota pyörittäneen mainoskonsultin perinnöksi jättämä linja oli.

Tiimin muut jäsenet, kaksi AD:ta ja yksi copy sitten esittivät arviolta 20 vaihtoehtoista konseptia, joista jokainen tyrmättiin yksi kerrallaan. Liian rohkeita, liian erilaisia, liian sitä ja liian tätä. Lopulta toiseksi viimeisenä, hyvin pitkänä iltana luovajohtaja sitten täräytti oman näkemyksensä. Kaikki nyökyttelivät varovaisesti toisiaan epäuskoisina katsoen.

Se oli yksi niitä hetkiä kun myötähäpeästä teki mieli painua maan alle, mutta ei ennen kuin puheenvuoron oli kuunnellut loppuun. Linja oli täsmälleen sama kuin aiemmin, hieman faceliftattu. Tärkeintä oli, että asiakas olisi kaikesta samaa mieltä.

Kaksi viikkoa myöhemmin voittaja ehdokkaaksi paljastui asiakkaan jo entuudestaan käyttämä toimisto. Linjaus oli lähes täsmälleen sama kuin "Ei automainontaa nyt noin voi tehdä" -syyllä jyrätty AD:n ehdotelma.

Katsokaa automainoksia. Tai kellomainoksia. Molemmissa toistuvat samat kliseet, samat aiheet. Ainakin Suomessa. Lokalisoitu TV-spotti ja printtiä, suoraluukutus ehkä netin tuella. Ja siinäpä se.

Olisi hauska tietää, millaisia tuloksia saavutettaisiin "meillä on tämän verran rahaa käytettävissä yhden auton myymiseksi" -ajattelulla ja kaavoja rikkovilla keinoilla.

Kirjoitti Konsonantti @ 12:01 AM

Read or Post a Comment

This comment has been removed by a blog administrator.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 1:42 AM #
 

Koko Suomen koko automainontaa pyörittää muuan H., joka omistaa firman nimeltä X tai jotain sinne päin.

H. tekee tutkimuksia että nyt arvostetaan makeita pieniä sinisiä lisäkaukovaloja ja sitten kaikki alkavat myydä niitä. Kaikkien autotilien kaikki proikkarit käyvät muutaman kerran vuodessa H:n jalkojen juuressa kuulemassa sanaa ja menevät sitten komentamaan luovia laittamaan turvatyynynkuvan isommalla.

Ja minä tietää tämä asia. Minä tietää tietämällä missä automainos tulee kuka automainos tekee. Minä oli teki moni automainos. Minä ei koskaan uusi automainos enää.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 1:43 AM #
 

Poistin nimeämällä nimetyt nimet tosta. Ei sentään mainita tunnistettavia hahmoja.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 1:43 AM #
 

Näinhän sitä automainontaa tehdään. Onhan niin ihanan helppoa tarttua valmiiksi ajateltuun, sen sijaan että sen tekisi itse.

Posted by Blogger Konsonantti @ 1:47 AM #
 
<< Home