Wednesday, March 01, 2006

Maantiedettä ja TESsiä

"Pääkaupunkiseudun isot mainostoimistot elävät mukana globaalissa murroksessa ja joutuvat tehostamaan toimintaansa. Ammattitaitoiset pienet toimistot tulevat saamaan paljon merkittäviä asiakkuuksia - osaaminen ratkaisee, ei toimiston koko tai osoite",sanoo Lowela lahtelaiseen MBE:hen loikannut Pekka Hamberg Markkinointi & Mainionta -lehdelle. Erityinen huomio kannattaa osoittaa sitaatin viimeiselle lauseelle. Onhan jo ajatus osoitteen ja toimiston osaamisen korrelaatiosta täydellisen absurdi.

Valokaapelilla tuhdimpikin informaatiomälli vilahtaa toiselle puolelle Suomea muutamassa hetkessä. Enkä usko, että suunnittelun tapahtuminen Helsingin ydinkeskustassa takaa itsessään yhtään onnistuneemman lopputuloksen. Onkin huvittavaa, ettei pohjoisen alhaisia tilakustannuksia kyetä hyödyntämään millään tavalla.

Toki ydinkeskustassa toimiminen tarkoittaa liikkeen keskellä sijaintia, mutta toisaalta, neukkareita sieltä kyllä pystyy vuokraamaan lyhyempäänkin tarpeeseen. Ei tarvitse ytimessä pääkonttoriltaan liikkuvan markkinointipäällikönkään pitkälle lähteä. Unohtamatta ytimen loisteliasta parkkipaikkatilannetta.

Ehkä kysymys on siitä, että toimistoilla on valtava henkinen muuri, jonka rikkomiseen ei rohkeutta riitä. Bob siirtyi lauttasaareen, eikä asiakkuuksia muuton myötä kadonnut. Ja reunamilta keskustaan ja takaisin jojoileva työmatkaliikenne syö tuhottomasti aikaa. Missä ihmeessä on tehokkuus?

Alan TES tuntuu olevan täyttä utopiaa. Hassua, se olisi myös toimistojen etu. Varsinkin jos pohjoinen-etelä-akselia ryhdytään hyödyttämään. Hyödyntämättömän tekijäreservin ohella on fakta työntekjä pärjää kehien ulkopuolisella alueella pienemmällä palkalla, elää jopa paremmin kuin pääkaupunkiseutulainen suuremmalla. Eikä väheksyä sovi sitäkään, että muut kuin toimistojen tähdet saisivat jonkin asteisen henkisen rauhan ja sitä kautta työntekoon keskittyminen tehostuu.

Kirjoitti Antti Huttunen @ 11:31 PM

Read or Post a Comment

Olen ollut töissä sekä hyvissä että huonoissa toimistoissa. Ero on jotain, mitä ei usko, ellei itse koe.

Mikäs siinä jos jonnekin helkkarin kuuseen (anteeksi vain kaikille) saa jotenkin hyvän byråån perustettua ja saa hyvät tyypit siellä pysymään. Sitä odotellessa totean, että jopa Turku tuntuu olevan liian ei-helsinki, ikävä kyllä.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 3:29 AM #
 

Olen käynyt saman tien ja en halua kenenkään kokevan sitä paskan määrää, mikä huonosti johdetuissa toimistoissa on. Itsessään nekään eivät olleen huonoja. Oikeastaan luovien yhteishenki oli niissä parempi. Jopa niin hyvä, että pakan revetessä muut huolehtivat ja avustivat parhaansa mukaan toisensa uuden ammatillisen elämän pariin.

Turku tuntuu tosiaan olevan liian ei Helsinki. Mutta viime vuosina sen suunnan profiili on onneksi noussut. Ja onhan meillä onneksi Adsek.

Posted by Blogger Antti @ 7:27 AM #
 

Tampereelta ei koskaan tule mitään hyvää.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 9:53 AM #
 

Popeda.

Posted by Blogger Antti @ 10:01 AM #
 

Olen rajatussa mielessä samaa mieltä. Popeda saattaa hyvinkin olla parasta, mitä Tampereelta on koskaan tullut.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 9:58 PM #
 

Amen.

Posted by Blogger Antti @ 12:15 AM #
 
<< Home