Thursday, February 16, 2006

Kaikki on mahdollista

Verkkototeutusten käytettävyyteen kiinnitetään edelleen liian usein liian vähän huomiota. Toisaalta myös verkon toiminnallisuus ja vuorovaikutteisuus jätetään usein tyystin huomioimatta. Jätetään, vaikka parhaimmillaan voitaisiin luoda nopeasti dialogi asiakkaan kanssa.

Hyvänä esimerkkinä vaikkapa vasemmassa mainospalkissani usein näkyvä sissimarkkinointi / piiputtaako markkinointikoneesi linkin takaa avautuva sivusto. Etusivu ajaa juuri asiansa, mutta yhtään hitaammalla koneella ja yhteydellä pdf-dokumentti jää avautumaan internetkäyttäjän aikakäsityksen mukaan lähesikuisuudeksi.

Toisaalta, eikö samaa asiaa voi sanoa mitenkään toiminnallisesti? Tulostettava opas on kyllä kätevä, mutta jos ihminen hankkii tiedon tekemisen kautta, syntyy paljon syvempi muistijälki ja vaikutus.

Hyvänä esimerkkinä puheen tasolle jäänyt ajatus autoasiakkaan JM-koulutuksessa käytettävästä verkkokonseptista. Kuka ties taannoisen kirjoituksen herra X olisi saanut parempaa palvelua ja edelleen maahantuojan valtuuttaman huollon asiakas.

Käsissämme on kuitenkin virtuaalinen maailma, jossa lähes kaikki on mahdollista. Puuttuuko luovilta mielikuvitusta vai laitetaanko asiakkaan eteen liian suuri hintalappu? Vai olisiko niin, että muutos on ollut ihmiselle taas kerran liian nopea. Mahdollisuuksia ei ymmärretä. Koska "Näin tämä on aina tehty.", tyydytään keskinkertaisuuteen, koska pelätään kuollakseen riskejä. Vain siksi, että kuluttajia pidetään tyhminä. Kyllä - heitä aliarvioidaan.

(Tämän ajatuspätkän tärkein funktio on saada mahdollisimman moni klikkaamaan mainosta, koska olen kiinnostunut näkemään minkä verran adsense-ohjelman rahavirroista kanavoituu sivuilleen mainoksia laittaville ja miten klikkauskohtainen hinta asettuu suhteessa näyttökertakohtaiseen.)

Kirjoitti Konsonantti @ 9:16 AM

Read or Post a Comment

Tästä hommasta taidan tietääkin jotain.

Netti on ensi sijassa tiedonhaun paikka kuluttajille. Kataloogi. Ei jengi halua niitä interhyperaktiivisia hilavitkuttimia vaan tiedon siitä mistä saa ja mitä maksaa.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 10:09 AM #
 

Onko ihmisillä tosiaan tuntikausien tiedonjano joka päivä?

Tiedonhaku on yksi puoli, viihde toinen. Ja nämä sitten sekottuvat kiehtovasti.

Kun käytät googlea, käytät vuorovaikutteista sovellusta tiedonhankintaan. Ehkä huomaat kivan jutun Google-logossa.

Toisaalta tieto ja viihde, todellinen ja kuviteltu sekoittuvat yhä enemmän. Eikä siinä tule ihminen pysymään perässä.

Posted by Blogger Konsonantti @ 11:09 AM #
 

Yksi puoli on sekin, että joskus tieto viihdyttää, toimii siis viihteenä. Valtaosan nykyään kahlaamastani tiedosta hankin vain ilokseni, vaikken siitä mitään hyödykään.

En osaa suoralta kädeltä mainita ainoatakaan websivua, josta pitäisin sen elämyksellisyyden vuoksi [jos siis elämyksellisyys ei liity sisältöön, kuten kiinnostaviin teksteihin tai vaikuttaviin kuviin tms].

Posted by Blogger PA @ 11:47 AM #
 

Okei,

ihmisillä ei ole tuntikausien tiedonjanoa joka päivä. Toisaalta netin viihdekäyttöä ei ole onnistuttu valjastamaan markkinointiviestintään kuin satunnaisesti. Ei jengi halua askarrella ja huvitella mainosten kanssa. Kaupallisilta saiteilta edellytetään selkeyttä, tietoa, mahdollisuutta hoitaa asiat soittamatta minnekään jne.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 11:53 AM #
 

Kukapa mainoksien seassa haluaisi tuntikausia viettää? Paitsi esimerkkinä eräässä aiemmassa kirjoituksessa käyttämäni elintarvikelanseeraus, LU:n AXN!, jossa käytettiin Habboa ja jengi käytti tuntikausia aikaa osallistuakseen kamppiksen toimintaan. Miksi? Siinä yhdistettiin tiedon hankkiminen viihteelliseen sisältöön, joka oli kohderyhmälle mieleinen.

Posted by Blogger Konsonantti @ 11:30 PM #
 

Totta kai silloin tällöin tulee vastaan asiakas ja asiakkaan tarve, joihin elämyksellinen netinkäyttö sopii, eikä sen tarvitse jäädä edes näkyvään elämyksellisyyteen. Mäkin kerran tein yhden kategorian markkinajohtajalle sellaisen kilpailu-kyselyn, jossa oli varmaan 20 kohtaa siitä miten hyvin tuote mielestäsi sijoittuu eri asteikoilla. Vastauksilla ei tehty yhtään mitään, koska koko kyselyn ainoa funktio oli saada ihminen ajattelemaan tuotetta (josta siis tiedettiin jo aikaisemmin, että se sijoittuu vähän joka asteikolla hyvin).

Peruspointtini on tämä: yleensä asiakas tuntee markkinointinsa tarpeet toimistoa paremmin, jopa silloin kun toimiston mielestä paljon fantsumpia juttuja saisi tehtyä jos markkinointistrategiaa muutettaisiin. Oikea ammattitaito on sitä, että tehdään hyvää roinaa olemassaolevien tavoitteiden tukemiseksi eikä nillitetä siitä, kun tavoitteet eivät mahdollista pinaalireklaamien tekoa.

Posted by Blogger Junakohtaus @ 4:03 AM #
 

Nyt tuli totuuden sanoja: "yleensä asiakas tuntee markkinointinsa tarpeet toimistoa paremmin, jopa silloin kun toimiston mielestä paljon fantsumpia juttuja saisi tehtyä jos markkinointistrategiaa muutettaisiin".

Asian ydin löytyi, jossa jo käväistiin siellä kuinka paljon helpompaa on puhua mainonnalla asiakkaalle tehtävästä lisäarvosta kuin tehdä sitä.

Valitettavasti mainostoimisto on harvoin oikea taho kertomaan asiakkaalle tämän markkinointitarpeita. Koska oma lehmä on ojassa. Jos asiakas on on tyhmä tai hyväuskoinen, häntä viedään kuin pässiä narussa. Siksi olisi toivottavaa, että markkinointitarpeet määrittelisi eri taho kuin joka toteuttaa toimenpiteet.

Posted by Blogger Konsonantti @ 5:13 AM #
 

Hyvännäköiset kampanjasivustot missä on sopivasti viihdettä ajavat minusta kyllä paikkansa. Ei kaikki netissä ole pelkkää informaatiota. On siellä myös paljon fiilistelyä. Tuotesivustoista voi tehdä laadukkaan näköisiä joissa nettiä on todella osattu käyttää hyväkseen, hypertekstiä käytetty tuotteen ominaisuuksissa ja kolmiuloitteista tuotteen tarkastelua jos tuote sitä vaatii. Helppous ja kaikki mahdollinen informaatio helposti saatavilla kyseisestä tuotteesta, niin se myy, ja kun tämän pakkaa vielä nättiin pakkettiin.

Olen tehnyt mainostoimistossa uusmediasuunnittelijan hommia muutaman vuoden ja minusta yksi olennainen ongelma on ideoissa. Osa luovista suunnittelijoista (ad:t, copyt) on vielä 90-luvulla ja he haluavat vain itsepintaisesti ajaa omia näkemyksiään eteenpäin vaikka heidän ideat ei toimi. Puolustelevat kommentit ovat tätä luokkaa, "mä haluan että tämä mun arvaa mistä pitää klikata käyttöliittymä on ja pysyy, ei se mitään vaikka käyttäjä ei löydä firman yhteystietoja heti, eihän tällä saitilla kuitenkaan käy ketään".

Toisin sanoen ajattelu on kesken kun saittia ruvetaan työstämään, ja kauheeta vauhtia vain asiakkaalle myydään idea ja leiskat. Ja toteutus ei toimi. Yleensä käy niin että sivuston aikataulu venyy koska asiakkaan haluamia parannuksia on pakko tehdä ja lopulta täytyy muuttaa aika paljonkin alkuperäistä konseptia. Lopputuloksesta tulee sekasikiö väkisintehtyjä kompromisseja.

Miten se menikään: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja huonosti suunnittelemalla homma täytyy tehdä useaan kertaan, näin se on, on todettu sataan kertaan.

Posted by Anonymous Anonymous @ 12:50 AM #
 
<< Home