Sunday, December 16, 2007
Sleep Together
Elämässä on välillä hetkiä, joissa eri ajatuspoluista saa kiinni yhtäaikaa ja niistä kietoutuu köysi, jota kokonaiskäsitykseksikin voisi luonnehtia. Itselläni tällainen hetki osui eiliseen. Ja kiittäminen on Porcupine Treetä, jonka keikka Helsingin jäähallissa oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus.
Heti ensimmäisestä soinnusta alkaen valoilla ja videoilla ryhditetty musiikki nappasi kiinni ukosta ja kaikki muu unohtui. Sisäinen puhe piti turpansa kiinni ja ajatus kulki merkityksinä. Ihan kuin flow-tila, mutta kirkkaampi ja tietoisempi. Youtubesta löytyy osviittaa, mutta autenttisen kokemuksen huikean puhtaista soundeista jää valitettavasti paitsi. Valot ja videot olivat elävänä monin verroin puhuttelevammat.
Niihin ajatuksiin. Steven Wilson on terävänäköinen kaveri. Hän näki homman ennen Virginia Techiä. Verkossa on tapahtunut viime vuosina huikean paljon. Siinä sitten ollaan ihmeissään, että mitä on tapahtunut ja miten uutta ja ihmeellistä tämä on. Miten tätä hyödynnetään. Ja samalla teollisen vallankumouksen ja kaikkea muuta nähnyt kokija, ihminen on täysin ennallaan. Pysko-fyysis-sosiaalinen olento, jolla on tiettyjä perustarpeita ja korkeampia tarpeita perustarpeiden ollessa tyydytettyjä.
Ja sitten kohistaa siitä, miten ihmisten käyttäytyminen on muuttunut. Vaikka psykologisesti tarkastellen ihmiset ovat saaneet uusia kanavia toteuttaa luonnollista, lajin mukaista käyttäytymistä. Ainoa muuttunut asia on se, että nyt tämä käyttäytyminen on saanut muodon, jossa se voidaan nähdä aiempaa suuremmassa mittakaavassa.
Ainahan meillä on ollut seinäkirjoituksia vessassa ja niissä tiettyä vuorovaikutusta toisilleen tuntemattomien tekijöiden kanssa. Meillä on ollut sosiaalista käyttäytymistä ilmentäviä osia ihan perinteisissä medioissa. Yleisön osasto, radio- ja tv-ohjelmat, joihin voi osallistua soittamalla. Ja nyt sitten uusia kanavia, joiden roolia isossa kuvassa olen miettinyt. Sen on tienyt intuitiivisellä tasolla, mutta sille ei ole löytynyt selkeää sanallista määritelmää.
Mä näen Facebookit, Googlet, Bloggerit ja Skypet operaattoreina tai laitevalmistajina. Tai ehkä pakettina, jossa tämä virtuaalinen kännykkä ja liittymä on paketoitu palvelutuotteeksi. Haku- ja ostohistorialle nyt ei tarvitse edes etsiä analogiaa, koska kysymyksessä on täsmälleen sama asia.
Tästä päästään siihen, että tekeminen on hyvin lähellä telemarkkinointia. Homma menee käsikirjoituksen mukaan. Ajatusta voi jatkaa eteenpäin ja miettiä, millaisen roolin ottamalla tämän yhtälön voi hyödyntää kaupallisesti tehokkaammin. On koko joukko toimijoita, jotka haluavat luoda oman yhteisön.
Ajattelu on eittämättä oikean suuntainen, mutta ajatus jumittaa siihen, että keinona nähdään ryhtyminen operaattoriksi tekemällä oma alusta. Vai kannattaisiko oma brändi nähdä persoonana ja hyökätä toimimaan kommunikoivana persoonana mukaan yhteisöön. Millainen brändi menestyy? Millainen ihminen menestyy?
Onko ihminen, josta pidetään, äänekäs ja ylpeä ja arrogantti? Vai lämmin, osallistuva, kuunteleva ja jakava? Jos sinut heitetään tuntemattomana uuteen ympäristöön, niin omasta näkökulmastasi varmasti luot ympärillesi uuden yhteisön, uuden ystävä- ja kaveripiirin. Vaikka käytönnössä astut sisään johonkin jo olemassa olevaan; työyhteisöön, futisjengiin, ompeluseuraan.
Omiminen on ihmisen perisynti. Tieto on valtaa. Ja moni käyttää tätä valtaa päivittäin panttaamalla tietoa. Siitä syntyy itselle illuusio korvaamattomuudesta. Vaikka tällainen henkilö mieluusti ohitetaan koko yhteissössä, koska hän tekee itsestään pullonkaulan. Ilmiössä on analogia neuroverkkojen toimintaan. Koko ihmiskunnassa on.
Toimivat ja kommunikoivat, tietoa jakavat yhteydet vahvistuvat. Oikeaa tietoa jakavat vahvistuvat vielä enemmän. Vastaavasti heikosti kommunikoivat yhteydet menettävät painoarvoaan. Juuri siksi presence on tärkeämpää kuin koskaan. Se on kommunikaation edelltys. Ilman sitä brändi ei ole minkään arvoinen. Miten sinä näyt tuttaviesi elämässä?
Jatketaan vielä hieman. Fyysinen puoli on selvä; tuote, logistiikka, jakelukanavat; paikka ja ruumis. Psyykkinen puoli käsittää oikeastaan kaiken, mitä brändiajattelu pitää sisällään. Ja sosiaalinen ulottuvuus, jolla nämä kaksi perinteistä ihmisen määrittävää osa-aluetta ovat läsnä, parasta ajattelua löytyy suhdemarkkinoinnin hyvin syvästi tuntevista ja ymmärtävistä toimistoista.
Ajatelkaa nyt, hyväkroppainen ihminen, viimeisen päälle coolit kledjut ja mielenkiintoinen titteli vielä käyntsärissä ja sitten se onkin käytökseltään tökerö, täysi mulkku, hyppää makuuhuoneeseen kesken aktin ja sanoo, että tässä mä olen, rakastakaa mua.
Read or Post a Comment
<< Home