Wednesday, January 09, 2008
Nyt tapahtuu
Kylläpäs alalla kuohuu tällä hetkellä. Eilen rakkaassa työpaikassani saatiin vahvistavia uutisia sukupolvenvaihdoksen toteutumisesta omistuksessa. Samalla, kun järjestely mahdollistaa asiakkaitten paremman palvelun mahdollistamalla uusia yhteistyökuvioita Zeeland Societyn kattavan portfolion sisällä säilyy talossa vanhan kaartin kokemus.
Tänään tupsahti sähköpostiin tieto, että pohjoisempaa ponnistava Avalon ja eteläinen Locomotiv pistivät hynttyyt yhteen. Digiosaaminen meets sales promotions. En tiedä pitääkö huhu paikkaansa, mutta välipäivinä ilmeisesti Leo Burnett kasvatti merkittävästi omistustaan Skandaalissa. Ja Kingin osaltakin on jotain huhuttu jotain tapahtuneen.
Taloussanomat tietää kertoa, että Ale Lauraeus jättää Hasanin ja viritteillä lienee uusi toimisto. Melkein jänskättää, että millaisella osaamispaletilla uusi kilpailija ponnistaa liikkeelle. Talsa tietää liittää toimijan entisiin elämystaikureihin, nykyiseen louderiin. Sit sieltä lähti se toinen jantteri vissiin samaan kuvioon liittyen.
Samaan aikaan rekryt pyörivät hurjaa vauhtia. Pikaisella kotisivukierroksella selviää, että melkoisen suuri osa merkittävistä toimistoista kaipaa riveihinsä vahvistuksia. Jo pelkästään saapuneiden puheluiden perusteella tuntuu riittävän toimistoja, jotka jahtaavat monikanavaosaajia headhuntereiden voimin.
Saas nährä mihin pallo pysähtyy jahka ruletti lakkaa pyörimästä. Ainakin moinen mylläkkä tekee elämästä ehdottomasti mielenkiintoisempaa ja ripauksen jännittävämpää. Ja kaljaa saa muovipulloissa! Sitä päivittelimme vuotta vaihtaessa kolmen sepän patsaalla makkaraa grillatessamme. Joskohan sitä tänä vuonna saisi novellikokoelman pihalle.
Ai niin. Lukekaas tästä mielenkiintoista läppää musiikista ja aivoista, tarkemmin ottaen niiden suhteesta. Tässä vielä extrana vanhempi artikkeli, ei ihan yhtä intresantti, mutta mainio kuitenkin.
Ja hei, hillittömän hienoa alkanutta vuotta teille kaikille! Tästä tulee hyvä vuosi. Todella hyvä.
Read or Post a Comment
<< Home