Sunday, September 09, 2007

Mitä on voittaminen?

Sitähän se, hauskaa, palkitsevaa, hedelmä työstä, jota tekee määrätietoisesti ja sen makuun ei taida kyllästyä. Nämä ulottuvuudet ovat päivänselviä. Mutta ne kokeakseen on paikallaan aina silloin tällöin muistuttaa itselleen, millainen reitti tuohon päämäärään on vielä.

Kaikki lähtee epäonnistumisista. Kun kirjoitin näkemyksestäni hyvän suunnittelijan ominaisuuksista, sivusinkin tätä. Täytyy olla rohkeutta epäonnistua ja nähdä virheet, joista oppii vain osana suurempaa suunnitelmaa. Se on vaikeaa, tekee ehkä hirvittävän kipeää ja pelottaa välillä. Mutta se on paitsi erittäin antoisaa, myös pidemmän päälle palkitsevaa.

Tie voittoon kulkee uhrauksien kautta. Täytyy olla valmis antamaan itsestään ja riisumaan suojaus, jonka saa siitä, että toistaa samaa kaavaa kerta toisensa jälkeen. Jos jokin uusi ei toimi, ihminen palaa äärimmäisen helposti vanhaan. Vain koska uusi epäonnistuminen pelottaa ja siten päämäärä unohtuu. Ei siinä mitään, toisille turvallisuus sopii.

Ja voittaminen vaatii uskallusta. Lapsilla sitä on. Kuvittele ipana, joka ei osaa ajaa pyörällä, mutta uskoo, tietää ja tekee kaikkensa määrätietoisesti. Tai kuvittele aikuinen, joka jättää mahdollisuuden käyttämättä, koska ei voi olla aivan varma. Eikä tiedä, että varmuus on kognitiivisten prosessien seuraamusta, eikä tunne kaiken hallitsemista.

Määrätietoisuus on ehkäpä tärkein osa voittamista. Kun päämäärä on kirkkaana mielessä, tietää mitä sen saavuttaminen vaatii. Se tuo tekemiseen keveyttä. Jokaisen osan voi perustella itselleen ja nähdä pätkänä pidempää janaa. Oli se välillinen onnistuminen tai epäonnistuminen. Ne voi kuitenkin nähdä osana kaksitasoista rakennetta, joka vie eteenpäin riippumatta siitä, kummalla tasolla hetkellisesti sattuu olemaan.

Oppiminen näyttäytyy ongelmina. Kun toiset kutsuvat asioita riskeiksi ja haasteiksi, toiset näkevät mahdollisuuksia. Ja tämän oivalluksen hedelmänä oppiminen nopeutuu. Syntyy kasvukausi, joka huipentuu huippusuoritukseen, jossa kaikki natsaa. Luonnollisesti tätä seuraa ehkä vähemmän antava kausi, kun uudesta huipputasosta täytyy luoda rutiinia. Mutta seuraava kasvukausi seuraa taatusti ja sitä jaksaa odottaa, jos vain pitää päämäärän mielessään.

Kun on päättänyt, mikä on itselle tärkeää, pystyy karsimaan pois kaiken epäoleellisen. Juju on siinä, että nähdessään onnistumisen ja epäonnistumisen osana samaa synteesiä, on olennaiset asiat astetta helpompi tunnistaa.

Kehitys nyt vaan vaatii turhista asioista luopumista, jotta voi valmentaa itseään, omaa mieltään ja ajatteluaan mahdollisimman tehokkaaksi ratkaisemaan yllättäviäkin ongelmia. Eikä yllättäviä haasteita, joiden ennakointi on mahdotonta voiteta ylpeydellä vaan vain ja ainoastaan nöyryydellä.

Ja lopulta, voittaminen asuu sydämessä. Jos sydän on mukana, raha seuraa perässä. Maksaisitko sinä rahastajalle? Mä en ole koskaan uskonut etupainotteisiin laskutusmalleihin, ellei taustalla ole tietynlaista luottamusta ja varmuutta. Siksi voittajan sydän sitoutuu tavoitteisiin, hän tietää tekevänsä oikein ja hyväksyy pelinsä säännöt. Siksi voittajan sydän on avoin, palava ja kurinalainen. Oikotietä ei ole.

Jos miettii monelle niin hellyyttävän tärkeitä palkintoja, vaikkapa noita Cannesin kissoja, niin ei voi sanoa kuin tuitui taas kerran nähdylle jälkipyykille... Miten meillä onkin täällä kulttuuri, jossa pohditaan, miksi häviämme sen sijaan, että kysymys kuuluisi: Miten voitamme?

Kirjoitti Antti Huttunen @ 4:43 AM