Thursday, May 24, 2007

Uutissilppua

Suomi on sallimassa viimein tv:n tuotesijoittelun, siis ihan virallisesti. Taloussanomat.fi uutisoi tänään, että radio- ja tv-lakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun. Se on hyvä se, sillä välillä homma on ollut jopa absurdia. Päätöksen myötä näyttää varmalta, että lähivuosina tv-mainnonnan painopiste siirtyy yhä enemmän tuotesijoittelun suuntaan.

Hymyvärettä suupieliini onnistui kohottamaan myös sumuisten saarten mäkkäri! Hamppariketjua ottaa päähän, kun Oxfordin suuressa sanakirjassa MacJob on esillä paskaduunin synonyyminä. Oma moka. Ei kannattaisi nillittää, jos on jo housussa. Ei tempaus sielläkään edistä matalapalkka-alojen arvostusta. Huomiotahan sillä saa, mutta.. mutta. joo.

Mielenkiintoista oli myös lukea lääkelafkojen kaavailemasta tv-kanavasta. Medikalisaation toinen aalto pyyhkäisee pian yli Euroopan.

On hienoa, että on perjantai. Pöyhäistäänpäs siis vielä hieman populaarikulttuuriakin. Jumal-Henri & Syrjäytyneet julkaisivat keskiviikkona nerokkaasti kampanjoidun Al-Qaida Finland -levynsä, jonka musiikillinen anti on vähintäänkin täydellisyyttä hipovaa.

Levyn promoaminen alkoi mm. Basson foorumilla jo hyvän matkaa vuosi sitten. Toinen keskeinen hypetysväline oli oma myspace-saitti, jonne tarjoiltiin maistiaisia biiseistä. Lisäksi livepreesens edisti mainiosti Julma-Henrin hienoa mainetta.

Biisejä tiputeltiin maltilla ja jokaisen kehumiselle annettiin aikansa. Infoa tiputeltiin niukalti. Kuukausi sitten rekryttiin street teamit keskeisiin kaupunkeihin. Jostain myös ilmestyivät Al-Qaida Finland -tarrat. Julkkaripäivänä myspacen ylläpito vielä sensuroi Henrin saitin ja listoilla näkyvä levymyynti oli tosiasia.

Kampanjointiin meni paljon aikaa ja vaivaa. Euroja ei hirvittävästi. Sillä pätäkkäkasalla tuskin saisi edes mainostoimiston kautta kulkenutta kapalevyä.

Kirjoitti Konsonantti @ 11:19 PM

Read or Post a Comment

Aivan suoralta kädeltä en usko tuotesijoittelun autuaaksitekevään voimaan. Onhan noita iän ajan nähty erilaisia tuotemerkkejä esimerkiksi leffoissa, mutta paljonko oikeasti on Dom Perignonin myynti noussut James Bondin ansiosta? Automerkitkin ovat lopputekstien perusteella tuotesijoittelun kautta merkittävä rahoittaja esimerkiksi tv-sarjoissa. Kuka muistaa eri sarjojen automerkit?

Posted by Anonymous Anonymous @ 3:14 PM #
 

Läsnäolo on välttämätöntä. "Luonnollisessa" ympäristössä esiintymällä kierretään moni riski ja ongelma.

Puhtaasti myynti on väärä mittari näissä asioissa. Kenties Dompan myynti olisikin laskenut X % ilman Bondia.

Kuitenkin tunnettuus pitää rakentaa. Pitää rakentaa assosiaatiot, joiden avulla taktisesta mainonnasta on saatavissa koppi.

Tasapainoinen ja huolella suunniteltu mediamix...

Posted by Blogger Konsonantti @ 12:20 AM #
 
<< Home