Tuesday, May 29, 2007

Musasta vodkaan

On hienoa, että enää ei tarvitse ostaa koko levyä yhden hitin takia. Se tekee nannaa taiteellisille arvoille. Tietty se syö liiketoimintaa, mutta se pakottaa viihdeyhtiöt panostamaan laatuun.

Talsa.fi otti ja uutisoi tänään, jotta äänilevyjen myynti daivaa. Jokaista levykaupasta katoavaa euroa kohden nettimyynti lisääntyy vain eurolla. Musiikkiteollisuus uskoo, että tilanne on tilapäinen. Digitaalimyynti tulee aikanaan korvaamaan levykaupan menetykset – tai sitten ei. Alaspää kertoo, että ala miettii kuumeisesti keinoja laittoman nettijakelun kurittamiseksi. Uusi mörkö on digitaalinen radiotoiminta.

Mitä ihmettä? Olisiko digitaalinen radiotoiminta se mahdollisuus, eikä uhka?Ansaintalogiikka kannattaisi viimeistään nyt miettiä uusiksi. Hieno, että jotkut ovat senkin hiffanneet:

– B to B -myynti, sponsorointi, co-brändäys. Me uskomme että niissä on sitä nostetta, mitä me lyhyellä tähtäimellä voimme tehdä, kun kuluttajat vasta opettelevat digitaalisen musiikin ostamiskulttuuria. Ehkä saamme yritykset ohjaamaan sponsorointirahoja muuallekin kuin perinteisiin kohteisiin. Pitäisi päästä siihen kenttään aktiivisemmin mukaan, visioi levy-yhtiö Sony BMG:n markkinointijohtaja Mark Fry.

---

Itella alkaa roudaamaan mööbeleitä.

---

Absolut muuttaa mainonnan linjaansa. Mitä ihmettä? Eikö maailmassa ole enää mitään pysyvää. "Yhdessä mainoksista mielenosoittajat käyttävät tyynyjä taistellessaan poliiseja vastaan.". Hymyilyttää. Täytyy katsoa taas se spotti, jossa nainen muuttuu rupikonnaksi.

Kirjoitti Konsonantti @ 1:27 AM

Read or Post a Comment

Absolutin uudistettu .... oh my. Riemastuttavaa! Sehän on pullotettu Volvo!

Sama ideologia, sama arvomaailma.

Ruotsalaista ristiinmarkkinointia ... Absolut turvatyynykänni.

Posted by Anonymous Anonymous @ 11:00 AM #
 

Kai sillä edelleen kännit saa tirpastua.

Posted by Blogger Konsonantti @ 11:06 AM #
 

Lukaisin myös tuon TalSan jutun, enkä ihmettele yhtään levymyynnin sukellusta. Musiikki on ehkä helpoimmin netin kautta myytävä tuote, joten miksi mennä levykauppaan silloin, kun saman levyn saa puolet edullisemmin vaikkapa iTunesista?

Tuo ajatuksesi siitä, ettei levyä enää tarvitse ostaa yhden hitin takia, on aika mainio. Itse asiassahan levyjen taiteellinen arvp oli korkeimmillaan perinteisten LP-levyjen aikaan. Lisää aiheesta Ylen PopTalk-blogissa http://blogit.yle.fi/node/1680.

Itse kylläkin poikkesin oikeassa levykaupassa viimeksi tänään ostamassa Tarotin uusimman levyn. Sitä kun ei iTunesista löytynyt.

Posted by Anonymous Anonymous @ 11:34 AM #
 
<< Home