Sunday, August 27, 2006

Älykääpiöintiä

- Haistamme rahan, näin lupaa pankkiiriliike FIM. Ilmoituksissa näkyy isonenäisiä ihmisiä. "Meillä on valtava klyyvari", olisi paljon hauskempi. Joskin totaalisen irrationaalinen. Isoon nenään imaisee yhdellä 200 euron setelillä suuren summan kokaa.

Nyt Yle lähti samalla "erikokoisia elimiä"-linjalle. Pienikorvainen nainen kuvaan ja tekstiksi jotain: "Muista ruokkia myös korviasi". Odotan seuraavaksi BMW:n jatkavan samaa linjaa. Mitä, juokseeko mielikuvituksesi jo?

Eilisillan elosalamat olivat komeat katsoa. Siinä on sellaista sähköä, jota markkinointiviestinnässä soisi näkevänsä. Siinä ohessa sai hihitellä tovin jos toisen. Kiitos veljelleni, joka kertoi mainion vitsin. Varmasti vanha, koska kuulin sen nyt ensimmäistä kertaa.

Kaikki lähtee herkullisesta asetelmasta. Meillä on KÄÄPIÖ ja SEPPO RÄTY. Uskomattoman herkullinen tilanne. Keihäsmies, joka ei jätä ketään kylmäksi ja antaa Saksan kuulla kunniansa. Ja kääpiö. Salvador Dalilla piti olla aina kääpiö innoittamassa suuriin tekoihin.

Mitä sitten tapahtuu? Kääpiö kysyy Seppo Rädyltä: - Heitätkö mut kylälle?. Piste. Ei mitään ylimääräistä. Tuota voi myös varioida ajankohtaisesti. Entäpä jos kääpiöllä olisi Ruotsin verkkarit päällänsä, Sepolla Suomen.
- Heitätkö mut stadionille?
Toimis maaottelun telkkarispottina, toimisi radiossa ,toimisi abrissa. Herkullinen, kutkuttava, hauska ja viestin vastaanottavan ihmisen mielikuvitus tekee työn. Ei mitään puhkiselittelyjä. Ja ne kalliit tv-sekunnit...

Ylelle propsit mainiosta Komediatehdas-ohjelmasta. Stand up toimii. Varsinkin Ismo Leikolan. Uusintaa katsoessa nauratti jopa enemmän kuin ensimmäisellä yrittämällä. Vaikka jutut tiesikin.

Vähäniinku sama juttu kun se Aku Ankka, jossa Aku näki lamppuja kaikkialla. Oireet viittasivat näköhermojen kaksoisvinksahdukseen. Akun piti lähteä napajäätikölle, jotta ei näkisi yhtään lamppua. No, samalla lennolla oli lamppukauppiaiden liitto.

Dynamo osaa sarkasmin. Toiseksi tuoreimmassa mömmössä ainakin näkyi printti: "Ei säteilyä! Jos idea on huono, sen huomaa". Teksti oli sommiteltu ydinsäteilystä varoittavan merkin muotoon.

Kirjoitti Konsonantti @ 11:16 PM

Read or Post a Comment

Minun kuulemassani versiossa kääpiö ei tuhlannut sanoja, vaan sanoi vain Heitätkö keskustaan?.

Posted by Blogger PA @ 12:15 AM #
 

Tää oli sit vähän puheliaampaa sorttia. Hölöttävä kääpiö.

Posted by Blogger Konsonantti @ 12:43 AM #
 

Siis voisko sella Bemsku, mutta Niitä mainoksia tulee tosi paljon sähköpostiin.

Posted by Blogger Hanna Kopra @ 3:04 AM #
 

Ismo Leikola on ihq!

Posted by Blogger Ana @ 8:36 AM #
 
<< Home