Sunday, August 20, 2006

Savosta, Saimaalta

Toissa iltana Savossa oli käsittämättömän upeat revontulet. Kirkkaampiakin on näkynyt sadoittain, mutta ehkä yöhön taittuva porvarin hämärä vei vähän näytöksen tehoa. Mutta se laajuus. Valoja riitti joka puolella läpi taivaan kannen.

Moiseen tuskin pystyy mikään mainostoimisto. Ehkä lähimpänä ihmisen tekeleistä on jonkun ranskalaisen taitelijan hanke saada maatakiertävälle radalla kirkkaana loistava kehä. Ei tainut toteutua, kun ei näy mitään. Tai sitten on liian vähän lukseja.

Steen1:llä oli ongelma. Rahat eivät riittäneet vuokraan. Herra työsti pikavauhtia laadukasta musiikkia eepeen verran. Formaattina cdr. Massit vuokraan löytyivät kuin löytyivätkin. Hienoa oli levyn kansi. Levyn ympärille neliöksi, kahdella pitkittäisellä ja kahdella poikittaisella taitoksella kietaistu A4-arkki.

Toisella olivat puolella sanat, biisien tekijätiedot ja kiitokset. Toisella puolelal tussilla kirjoitettuna "Steen1 Nottinghamin saastaiset paskiaiset". Jokainen levy siis oli käsityötä ja vähän erilainen keskenään. Jotenkin hyvin intiimi formaatti. Hauskaa oli myös se, että tuotoksen "nimi" vaihteli levystä toiseen. "Nottinghamin Mikki-hiiret" oli hupaisa. Lyriikoista voisi kirjoittaa pienen kirjan verran ajatuksia. Joskus. Jos jaksaa.

Kelailtua tuli myös perisuomalaista kateutta. Otetaan esimerkiksi pieni kylä, jossa kahdella isännällä on lomamökkejä. Tai Vääksy 60-luvulla, kun Rapala, Finlandia uistin ja muut tekivät vaappuja. Kilpailevatko näissä tapauksissa yritykset keskenään? Eivät. Rapala-casessa tämä tajuttiin jo ammoin. Muussa yritystoiminnassa vastaavaa omanapailua näkee edelleen huolestuttavissa määrin. Myös matkailussa, vaikka se on jopa itsetuhoista.

Ja näkyyhän tätä "jopa" mainostoimistomaailmassa. Media- ja viestintätoimistojen levittäessä lonkeroitaan "perinteisten" mainostoimistojen tontille, toimistot kilpailevatkin keskenään yhä verisemmin. Katteet katoaa ja duunareiden selkänahasta täytyy repiä irti yhä enemmän tehoja. Vaikka ajatuksen nopeus onkin vakio (jos jätetään douppaaminen pois, koska sehän vastaa täyttä kiihdytystä teräsbetoniseinään). Kultasulat nyt sentään toimivat tätä naurettavuutta vastaan ja lisäksi koko joukko vähemmän tai vielä vähemmän itsestään ääntäpitäviä tahoja.

Viikonloppuna silmiin osui törkeän mielenkiintoinen lehti, 60 degrees north. Kyseessä on maa- ja metsätalousministeriön asiakaslehti, teemana luonnonvarojen pohjoinen ulottuvuus. Maa-, metsä- ja kalatalous, kaivostoiminta, kalastus, matkailu ja niin edespäin. Taitto oli ammattimainen, jotenkin upean Lakelander-lehden mieleentuova. Tutustukaa, suosittelen lämmöllä.

Muistan lukeneeni pitkän artikkelin jossa joku PHS:n hemmo etunenässä puhuttiin Saimaasta ja todettiin ettei se ole brändi. Haloo! Onhan se. Ja varsin upea onkin. Se ettei top of mind ole huippulukemissa, ei tarkoita suoraan brändin heikkoutta. Markkinointiviestinnän heikkoutta se kyllä tarkoittaa. Jos siis ulkopuolelle jätetään Saimaaseen keskittyvä Lakelander.

Lakelander edustaa tyylipuhtaasti brändimarkkinoinnin kirkkainta kärkeä. Kuluttaja löytää siitä tarttumapintansa ja rakentaa itse muistoihin ja kokemuksiin pohjautuvaa mielikuvaa vahvemmaksi. Tehoja tosin toisi huomattavasti lisää, jos Lakelander-media laajentaisi kanavasortimenttiaan. Webi ois kiva. Jep. Mutta Lakelanderista sopisi kaikkien asiakaslehtiä tehtailevien ottaa mallia. Suurin osa niistä kun on niiin noloja, eikä päällystetty paperi käy edes sytykkeeksi.

Kirjoitti Antti Huttunen @ 11:09 PM