Monday, August 21, 2006

Hajalaukauksia

...tänään alkaneen sorsastuskauden kunniaksi. Karhujahdithan alkoivat jo eilen ja matkalla synkkään etelään pääsin todistamaan jahtia, jossa epäonnista metsästäjää perseestä puraissut karhu oli myöhemmin illalla saanut kunnian siirtyä vetämään karhutaivaan marjoja. Tai karhuhelvetin. Mistäs sitä tietää mihin se joutuu, paitsi paistikulhoon ja taljaksi.

Jokin aika sitten, taisi olla viime viikolla oli juttua, että Google olisi suurempi riski kuin Echelon. Siitä en tiedä, mutta mielenkiintoisia hakusanoja on taas tänne ollut ihmisiä johdattamassa.

"Tissit" ja "Kotipitsa" ovat nousevassa trendissä. Kuvapolitiikka ja huonomakuni tuskin antavat hirvittävästi eiväitä mielitekojen tyydyttämiseen. "Sauli ja Pauli", "Kurikankukka" ja "kirikankuu" ovat kestosuosikkeja. Sitten koko joukko mainostoimintaa sivuavia termejä, niiden joukossa alan ihmisten nimiä, joita en edes muista maininneeni.

Tänään meininki oli vähintään usvainen. Kiitos velivepsnaakkeleille metsäpaloista. Tuoksu oli melkoinen ja savu sankka. Tuli mieleen, kun joskus pentuna poltettiin kosteita, homehtuneita ylivuotisia pehkuja, juurakoita ja jotain muuta mukavaa siinä keralla.

Joinain päivinä ei vaan pysty. Ei vaikka väkisin yrittäisi. Tänään oli sellainen, valkoinen paperi pysyi valkoisena. Onneksi oli luovaa kuvaromppujen koostamista DVD-muotoon ja muuta mukavaa, johon kykenee myös aivokuolemaa lähentelevässä tilassa. Flunssa hidastaa, vaikka toipumisvauhti on uskomattoman nopea, mitä meikäläisen pärskimiseen noin yleisemmin tulee. Kyllä vitamiineilla sekä allergia- ja astmalääkkeillä jotain vaikutusta on.

Kirjoitti Konsonantti @ 8:16 AM