Wednesday, August 30, 2006

Keksiviikko

Koiraa täytyy aina välillä ulkoiluttaa. Joskus saattaa olla vaikka Mainonta on syvältä -paita päällä. Eilen oli onneksi. Vastaan nimittäin käveri keski-ikäinen herra, joka ääneen tavasi: "Mainonta on syvältä" ja nauroi sitten vilpittömästi. Kerroin mitä teen työkseni ja hän oli tikahtua. Hyvä, että ainakin toinen puoli hommasta meni varmuudella jakeluun.

Bob nappasi itselleen palan leipää. Tai koko käntyn. Vaasan & Vaasan otti vei pullansa pois PHS:stä. Päätökseen kerrotaan vaikuttaneen Bobien tekemän projektin luoma vahva usko Bobien osaamiseen ja ammattitaitoon. Ei käy epäileminen, oikea siirto V&V:n kaltaiselle yritykselle, siitä olen aivan vakuuttunut.

Hype, fanitus ja myötähäpeä. Siinä kolme syytä, miksi tosi-tv on niin kiva. Eilen saikin heti maistaa tuota makeinta, viimeksi mainittua. Miksi alasti nukkuva mies laitettiin pari sänkyyn? Tästä tulee hauskaa seurattavaa.

Volvo pääsi Renaultin rasitteista vapaaksi. Vaikka muutos tekee miljoonien loven liikevaihtoon, tulee homma tekemään hyvää Volvojen myynnille. Optimitilanne olisi saada Volvo-liikkeisiin paremmin valikoimaan sopiva kakkosmerkki. Jopa sellainen, joka kiinnostaisi myös liikkeiden asiakaspalvelusta vastaavaa henkilöstöä.

Kirjoitti Konsonantti @ 12:37 AM