Tuesday, April 18, 2006

Päivittelyä

Käytsä usein täällä? Nokkelana pokkelana lienet havainnut iloksesi tos oikealla olevien linkkien määrän kasvaneen moninkertaiseksi. Eli jos osoitteet on unholassa, niin täältä löytyy apu siihenkin.

Kuusituhatta kävijää paukahti sitten rikki tänään. Luku on moninkertainen suhteutettuna odotuksiini koko vuoden kävijämäärästä, kun aloitin tätä. Väärässä on niin kiva olla. Joskus.

Tunnollisena työntekijänä sairastelin koko pääsiäisen ja tyhmänä en ole älynnyt vieläkään parantua. Se hidastaa henkistä toimintaani vielä päiviä.

Päivä on ollut varsin uutistylsä. Vasta alle puolet kotitaulouksista on hankkinut digiboxin. Olisi hauska tietää samassa yhteydessä vähän syvemmin aiheesta. Mutta mikään lähde ei jatka esim: "Alle 50% digiboxin omistajista osaa käyttää laitetta".

Saisimmekohan mainoskanavan? Kanava, jossa pyörii pelkkiä mainoksia. TV-spotteja päivisin ja yöllä virityskuvaa ja radiomainoksia. Paremmin kaikkia palvelisi www-palvelu, josta löytyisivät Suomessa pyörivät TV-spotit. Hämmentävän paljon kun tännekin blogiin ihmisiä eksyy googlattuaan jotain TV-spottia. Eivätkä ne kaikki voi olla mainostoimistoissa töissä tai asiakkaan päässä tuotepäällikkönä. Tiedä vaikka osa lähtisi leviämään ihan oma-aloitteisesti.

Vähän samaa sarjaa on vanha idea. Teetä sata omalla kuvallasi ja veikeällä tekstillä varustettua paitaa. Lähetä ne Afrikkaan avustupakettina ja sen jälkeen seuraa mediaa silmät tapillasi. Koska näet oman kuvasi televisiossa? Sinua saatetaan luulla jopa suureksi länsimaiseksi filmi- rokki- tai muuksi tähdeksi. Halutessasi voit matkustaa palvottavaksi.

Kirjoitti Konsonantti @ 3:36 AM

Read or Post a Comment

Näkisin suurimpana ongelmana digikehityksessä sen, että valtio jakaa toimilupia niin nihkeästi.

Käytännössä innovatiivisin, mutta marginaalisempi sisältö etsii muut kanavat jakelulleen, mikä syö televisiotoimialaa.

Taidan olla luopio, mutta minulla ei ole digiboksia. Yhtään vakuuttavaa etua, jonka saan sen ylivertaisuudesta ei ole tullut vastaan.

Kuvanlaatu ei parane niin merkittävästi. Laitteiden toimintavarmuus arveluttaa. Kaukosäätimiä on liikaa jo ennestään. Supertekstitv on hidas. "Lähetä tekstari" ei käy kaksisuuntaisuudesta.

Posted by Blogger Konsonantti @ 5:04 AM #
 

Joo käyn täällä aina kun päivität, jos satun olemaan hollilla, eli koneen äärellä tai ainakin sitten vähän ajan päästä :)

Kuten todettua MHP-laatikoita ei Suomessa juuri ole, eli se siitä niin sanotusta "interaktiivisuudesta". Olisin kyllä ollut todella hämmästynyt, jos tuollainen "köyhän miehen internet" olisi lyönyt nopeasti läpi. (where is the killer application?)

Sitten on tämä tv:n jakeluongelma siellä digipuolella. Analogista singnaalia voidaan jaella huomattavasti pienemmille alueille kuin digitaalista.

Jos suunnittelisin itse jonkinlaista "uutta mediapalvelua" jakelukanavana toimisi nykyinen internet, ilman muuta :)

(oletko huomannut, että suuret Yhdysvalloissa majaansa pitävät mediatalot ryhtyvät ajamaan suosikkisrajojensa jaksoja tv-esitysajankohdan jälkeen nimenomaan netissä?)

Posted by Blogger -X-J @ 5:25 AM #
 

Syy ja seuraussuhde on ilmeinen. Ohjelmat kun leviäisivät verkkoon ja verkossa myös ilman niitä jakelevia/tuottavia yhtiöitä.

Nyt tästä väistämättömästä ilmiöstä saadaan tilastoitavaa informaatiota, verkkojakelu voidaan tuotteistaa kaupallisiksi sovelluksiksi (vrt. ilmaisjakelulehdet) ja samalla ollaan samassa kanavassa kuin faniskene.

Edelleen jaksaa hämmäsyttää, miten paljon musiikkiteollisuus lanaa muun kehityksen perässä. Jo taannoin kun kirjoitin, että tulevaisuudessa, oli kyseessä sitten ääni-, kuva- tai videotallenne, on rahastus suoritettava heti kun sisältö lasketaan liikkeelle. Fyysiset hyödykkeen ovat asia erikseen, mutta sähköiset leviävät. Oli laki sitten miten ankara tahansa.

Posted by Blogger Konsonantti @ 5:40 AM #
 
<< Home