Thursday, April 13, 2006

Lainsuojattomat

Mainosväki on TES:sin ulkopuolella. Se ei ole työntekijöiden eikä toimistojen etu. Harvassa asian julkiset puolestapuhujat tuntuvat olemassa. Jostain syystä TES linkkautuu henkisesti jonnekin ammattiyhdistystoimintaan, joten sanalla on hieman henkistä rasitetta. Toisaalta, kyseessähän ovat kuitenkin reilut ja yhteiset pelisäännöt.

Itsessään paikallinen sopiminen on ok, mutta toisaalta joku roti tekisi hyvää alalle. MTL sanoo, etteivät mainosalan työntekijät halua TES:siä. Kummasti ne harvat sitä haluavat sattuvat kuulumaan tuttavapiiriini.

Palkkauksen osalta TES on aikalailla yhdentekevä, tosin samasta työstä kuuluu sama palkka. Hyville maksetaan taitotason ja tehojen mukaan. Siihen TES ei tuo mitään muutosta. Sen sijaan TES:illä leikataan pois räikeät alipalkkaukset.

Suomesta löytyy tuskin kovin montaa alaa, jolla ylitöiden seuranta olisi huonompaa kuin mainostoimistoissa. Jos toimiston kapasiteetti ei riitä, revitään työntekijöiden selkänahasta. Samalla tätä tekevä toimisto sahaa omaa oksaansa. Mainonta kun on fiilislaji. Ilman palautumisaikaa kun ideat eivät irtoa. Toki poikkeuksia on, mutta yleensä äärirajoilla kulkeva mielenterveys ei ole lupaava lähtökohta luovaan suunnitteluun.

Määrätietoisesti ja jämäkästi sanottu "Meillä ei tehdä ylitöitä" aiheutti melkoisen hämmennyksen puuskan eräässä duunihaastatelussa. Ja satun tietämään, että lause oli totta. Toki poikkeuksia saattaa olla, mutta periaate on terve ja organisaation hyvinvointia palveleva.

Toisaalta on toinen ja valitettavasti paljon isompi ääripää, jossa ylitöitä määrätään surutta ja jokainen poikkipuolinen sana, olkoonkin työntekijän laillinen oikeus, tarkoittaa lähestyvää kengän kuvaa. Näille paikoille on leimallista, että johto ei halua tai kykene näkemään ja myöntämään ongelmia. Jos paikkansa auringossa haluaa säilyttää, niin kuka ties kannattaisi.

Asia on eri, jos työntekijä on ylempi toimihenkilö. Silloin vilkaistakoon palkkaan. Muu osa henkilöstöstä omaa varmasti muutakin elämää. Jokainen loppuun ajettu duunari kun heikentää alan kokonaiskuvaa. Lahjakkuudet etsivät jotain parempaa ja turvallisempaa. Vaikka mainostoimistoihin tulijoita olisi jonoksi asti, lahjakkaimmat ja koulutetuimmat valitsevat toisen jonon. Vain siksi, että mädät omenat pilaavat koko korin.

Mainostoimisto on loppujen lopuksi ihan tavallinen työpaikka. Selkeät säännöt palvelevat sekä työnantajan, että työntekijän etua. Kun nämä edut eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan jopa yhtenevät, saavutetaan paras lopputulos.

Kirjoitti Konsonantti @ 3:23 AM