Saturday, January 19, 2008

Yleiskatsaus

Näin vuoden alussa on jotenkin luonnollista pysähtyä vähän pidemmäksi hetkeksi katselemaan ympärilleen. Valitettavasti ajatuksia on niin paljon ja ne ovat niin abstrakteja, että joudun referoimaan kokonaiskäsityksen ihmiskunnasta melko oiottuun muotoon.

Vähän joka puolelta tulee uutisia talouden yskimisestä, kiitos vaan jenkkien sub-prime-säätämisen, mutta toisaalta, eihän nousu voi ikuisesti jatkua. Samaan aikaan öljyn hinta kekkuloi etenkin taaloissa mitattuna ennätystasolla. Rapakon takana on myös se valkoinen tönö, johon pitäisi jossain vaiheessa saada uusi isäntä.

Vastalääkkeenä tähän keskuspankit ovat kääntäneet korkotrendin hiljalleen laskevaksi. Samalla rahan hinta repeää, kun suurempia riskejä ottaneilta toimijoilta otetaan muita suurempi marginaali. Toinen rohto ovat sitten alennukset verotuksessa. Jokunen päivä sitten Jyrki Katainen väläytti mahdollisuutta luvattua suurempiin kevennyksiin. Ja mitä Jyrki edellä, sitä Yrjö W. nuorempi perässä.

Taloussanomat.fi kirjoitti eilen, että suhdanne taitteessa yritykset muuttuvat tylymmiksi. Esimerkkeinä mainittiin mm. Nokian päätös siirtää kännykkätuotanto Saksasta Romaniaan. Ja onhan kotimaassakin tipahdellut uutisia siitä, että tuotannollinen työ siirretään halvemman kustannustason maihin.

Tietysti se itkettää, mutta samalla sopii pohtia, millainen osuus nykynuorista korkeakoulutetaan. Se tarkoittaa väistämättä sitä, että tulevaisuudessa suomalainen osaaminen on, tai sen ainakin pitäisi olla ennen kaikkea vahvaa asiantuntemusta, tuotekehitystä ja johtamista. Kaikki niin korkeatasoista, että sillä elätetään nämä meidän 5,28 miljoonaa kansalaistamme, joista yhä suurempi joukko on eläkkeellä ja vastaavasti työttömien määrä alkaa hiljalleen lähentymään tasoa, joka on puhtaasti rakenteellinen ja siten erittäin haastavasti työllistettävissä.

Samaan aikaan maailman yli on pyyhkäissyt aalto, jossa kasvihuoneilmiö on muuttanut muotoaan luonnontieteellisesta teoriasta poliittiseksi hysteriaksi. Valitettavasti samalla tieteellisten argumenttien painoarvo on vähentynyt huomattavasti, koska politiikkaan tuntuu sopivan paremmin mustavalkoiseksi yksinkertaistettu ajatusmalli.

Globaalisti katsottuna ympäristöongelmat ovat pahemmat kuin koskaan aikaisemmin, mutta kaikki huomio tuntuu ohjautuvan hiilidioksidipäästöihin ja sen vaikutusta käsittelevien teorioiden pahimpiin mahdollisiin skenaarioihin. Sorry vaan, mutta hysteria laittaa ihmiset hölmöilemään.

Yritystasolla on aiemmin mainitun tylyyden lisäksi leimaavaa ympäristö- ja vastuullisuuskysymysten korostuminen. Siinä on hienoinen ristiriita. Suureellisten julistusten varjoon jäävät ne pienet konkreettiset asiat, jotka koskevat yrityksen koko henkilöstöä. Pienet asiat, joita mahtuu päivään paljon ja jotka voi tehdä paremmin. Vaikkapa materiaali- ja energiatehokkuus, jotka uskoakseni monessa tapauksessa edistävät myös taloudellista tehokkuutta. Ja mitä vastuullisuuteen tulee, niin ihmisten käsitteleminen vain kulueränä on jatkuvasti vaarallisempaa. Lopulta se tulee olemaan mahdotonta.

Sieltä, täältä ja vähän tuoltakin tippuu tasaiseen tahtiin uutisia, kuinka internet jyrää tasaisen varmasti muiden medioiden yli sekä mediakulutuksellisesti että markkinointi-investointien. Ja parin vuoden päästä taitaa käyttäjämäärä huitaista yli 2 miljardin. Ehkä kasvu on jopa nopeampaa, kun kehittyvien maiden käyttäjät pääsevät oikaisemaan ohi tietokoneiden ja siirtymään suoraan mobiilikäyttäjiksi päätelaitteellaan, joka on ennennäkemättömän suurella todennäköisyydellä Nokia. Summa summarum, mikä tahansa uutinen pyyhkäisee yli maailman koko ajan suuremmalla ja suuremmalla nopeudella.

Ihmiskunta on valtava neuroverkko. Jokainen meistä on yksi neuroni. Jokaisella meistä on kolme tärkeää taitoa. Me toimimme, ajattelemme ja kommunikoimme. Kokonaisuutta tarkastellen kaikki muu on näiden kahden mahdollistamista. Tilan kannalta se tarkoittaa jakoa fyysiseen, virtuaaliseen ja sosiaaliseen tilaan.

Valitettavasti mahdollistamisen mahdollistaminen, puhtaasti välineiden luominen nähdään itsetarkoituksellisena. Se tarkoittaa toiminnan tiettyjen osa-alueiden ylikorostumista, niiden, joita mitataan rahalla. Vaikka on taivahan tosi, että jokaisen ihmisen suurin arvo on ensisijaisesti ajatteleminen ja ajatuksien kommunikoiminen, informaation luominen, jalostaminen ja siihen pohjaava interaktio ympäröivien neuronien kanssa, siis sosiaalinen vuorovaikutus. Jos sitä ei painoteta, alkaa ihminen voimaan pahoin.

Käytännössä yksilöt ajetaan kilpailemaan toistensa kanssa sen sijaan, että korostettaisiin yhteistyötä. Ja sitten vielä ihmetellään, kuinka Jokela School Massacre oli mahdollinen... Sen ei pitäisi olla mikään yllätys, jos maassamme terveysmenoista peräti 40 % menee mielenterveyden ja aivosairauksien hoitamiseen. Ja samoilla linjoilla huidellaan muissakin länsimaissa.

Voittava joukkue on enemmän kuin yksilöidensä summa. On hassua, että tämä unohdetaan, vaikka on olemassa viljalti esimerkkejä siitä, että mitatessa yksilöiden sijaan ensisijaisesti ryhmänä onnistumista, saavutetaan huomattavasti parempia tuloksia olosuhteissa, joissa yleisesti mennään takapakkia tai ainakin hitaampaa vauhtia.

Kaikki ne, jotka elävät sisällä sosiaalisessa webissä, blogiskenessä, facebookissa, myspacessa, lähiökapakoissa, marttakerhoissa ja eläkeläisseuroissa ymmärtävät, vaikkeivät välttämättä tiedosta, että ihminen on verkosto. Ihminen on rajapinta, joka yhdistää ajatuksensa muihin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa. Näiltä osin Leijonan kidassa esiintynyt Aivoima-hahmotelma oli ihan oikeilla linjoilla, vaikkei herra valitettavasti oikein onnistunut ajattelunsa esittämisessä saati konseptoinnissa kaupallisesti potentiaaliseen muotoon.

Elämässä tärkeää on puutarha. Kyllä. Siinä kitetyy kaikkein tärkein. Tärkeintä on läsnäolo. Läsnäolo ihmisten kanssa, läsnäolo hetkessä. Moniko meistä elää menneessä tai tulevassa? Moniko meistä on fyysisesti jossain tilassa, mutta henkisesti toisaalla, vaikkapa pahassa olossa? Tai missä tahansa muualla. Se tapahtuu, jos kokee olevansa ympäristössä johon ei kuulu, josta saa vähemmän kuin sille antaa.

Tärkeimpiä asioita ei vaan saa rahalla. Se, joka ymmärtää tämän, elää onnellisen ja arvostetun elämän. Niinhän se kirjakin sanoo, tee lähimmäisellesi kuten haluat itsellesi tehtävän. Vaihdannan kannalta tarkastellen ihminen maksaa kaikesta hinnan, joka vastaa saamaansa arvoa. Ja hei, pää pystyyn, jos sydän on mukana, raha kyllä seuraa perässä, ei sitä persaukisena tartte taistella. Mutta massiin ei voi oikaista kestävästi.

Ja miten tämän kaiken sitten nitoo pakettiin? Älä katso liian kauas. Makro tuleva ovat vain seurausta, syy on siinä välissä, ihminen, tila, hetki, kaikki menneisyyden summana. Tärkeää ovat siis ainoastaan teot, sanat ja ajatukset tässä hetkessä ja tilassa, ihmiset ympärillä ja molemminpuolinen läsnäolo. Ja se on täysin vapaaehtoista, siihen ei voi pakottaa. Ne yksilöt, ryhmät ja yritykset, jotka hiffaa tämän pärjäävät. Menestys ei ole sattumaa.

Kirjoitti Antti Huttunen @ 1:02 AM

Read or Post a Comment

Heip Antti, arvostin tätä. Hyviä pointteja suurista linjoista sekä mittasuhteista.

Olisin vielä arvostanut jotain askelmaa kilpailuyhteiskuntien ja koulumurhien väliin. Esim. yhtenäiskulttuurin hajoamisella & perhearvojen kannatuksen heikkenemisellä lienee yhteytensä koulumurhiin, jonkinlainen syy-yhteys varmaan myös kilpailuyhteiskunnan kanssa, mutta myös ihan näistä riippumaton kehityksensä.

Posted by Blogger Qtea @ 4:02 AM #
 

Siihen mahtuu niin paljon, ettei tätä olisi enää kukaan jaksanut lukea. Yhtenäiskulttuuri on vähän illuusio siinä mielessä jos sitä tarkastellaan demografisin perustein, joiden mukaan sen määrittelmän pohjana oleva malli on toki syntynyt. Mutta kun fyysisen tilan osalta ollaan tultu siihen pisteeseen, että pallo pienenee ja se menee päällekkäin monilta osin, muuttaa se myös kulttuuripiiriä. Joka siis muodostuu jonkin uuden ytimen ympärille. Siinä suhteessa elämmme murrosvaiheessa.

Perhearvojen kannatuksen heikentyminen on monitahoinen juttu. Suuremmalla skaalalla se on puhtaasti oire kaikesta vallitsevasta, ei vähiten kilpailuasetelmasta yksilöiden välillä. Mutta toisaalta täytyy muistaa, että ihmisellä on kuitenkin tietty turvallisuushakuinen perustarve. Pariutumisvietti sekä lapsen ja vanhempien suhde ovat taas biologian määrittämiä, eivätkä ne ole kadonneet minnekään. Siinä on ristiriita. Tiedostamattomana se repii ihmistä, mikä oireilee pahana olona.

Homma taitaa mennä niin, että jos läheiset suhteet puuttuvat, niin yksilö joko lannistuu henkisesti kuolleeksi - ehkä pakenee päihteisiin - tai syntyy pakonomainen tarve löytää joku muu reitti ajatuksiensa ja tunteidensa ilmaisemiselle. Sellainen, joka ylittää selkänsä kääntäneiden huomiokynnyksen.

Mitä hylkäämiskokemukseen tulee, niin riittää, ettei sosiaalisissa suhteissa tapahdu kohtaamista ajatustasolla. Se on ikävä juttu se. Ja sitä tapahtuu erityisen paljon nyt, kun sosiaaliset verkostot ja kulttuurit hakevat uusia muotojaan. Joku jää aina paitsioon. Mikä taas johtaa siihen, että tämä yksilö pakenee sitä, mitä ajaa takaa.

Posted by Blogger Antti @ 4:53 AM #
 
<< Home