Sunday, October 28, 2007
Miten selität...
...brändin lapselle?
"...tuotteen tai yrityksen kauppanimi, yleensä rekisteröity. Brändi on myös laajempi käsite, joka pitää sisällään kuluttajien näkemyksen ko. brändin laadusta, arvoista ja sen haluttavuudesta."
"...kaiken sen tiedon ilmentymä, joka liittyy yrityksen tuotteeseen tai palveluun"
"...tuote, palvelu, henkilö tai yritys, jolle tunnettuus ja ainutlaatuiset ominaisuudet antavat lisäarvoa."
"...laaja käsite, johon sisältyy tuotemerkin lisäksi muitakin elementtejä, kuten esimerkiksi yrityksen imago ja tunnettuus. Se ei ole tuote, vaan se on tuotteen olemus, tarkoitus ja suunta. Se määrittelee tuotteen identiteetin ajassa ja paikassa."
"...yksilöity tuote, palvelu, henkilö tai paikka, jossa ostajat huomaavat merkitseviä, ainutlaatuisia heidän tarpeitaan vastaavia lisäarvoja. Yritys voi erilaistaa oman tuotteensa kilpailevista merkeistä käyttämällä tavaramerkkiä ja tuotenimeä, jolloin tuotetta kutsutaan merkkitavaraksi."
"...valitun kohderyhmän tai laajemmin markkinoiden johonkin tuotteeseen tai tuotemerkkiin liittämä persoonallisuus, karisma, luonne, maine, lisäarvo, visuaalisuus ja arvo- ja merkityssisältö."
"...kuluttajakriittisestä näkökulmasta katsottuna brandi ei ole lisäarvo vaan lumekuva raadollisesta todellisuudesta. Tämän lumekuvan takana väijyvät lapsityövoima, hikipajat ja epäinhimilliset työajat. Mielikuvat eivät ole lumetta, ne ovat kokemuksia havaitusta todellisuudesta."
Njäh. Ei oikein futaa. Mut tää seuraava kolahti.
"
- Se mikä on tositärkeää, on näkymätöntä...
- Niin on...
- Siten on esimerkiksi kukan laita. Jos rakastaa jossakin tähdessä olevaa kukkaa, rauhoittaa öisen taivaan katseleminen sydäntä. Kaikki tähdet näyttävät silloin kukitetuilta.
- Niinpä niin...
- Samoin oli myös veden laita. Se, jota annoit minun juoda oli kuin soittoa, pyörän ja köyden musiikkia... muistatko... se oli ihanaa.
- Niin oli....
- Tulet katselemaan öisin tähtiä. Oma tähteni on liian pieni, en voi näyttää sitä sinulle. Ja se onkin parempi. Minun tähteni on oleva sinulle yksi muista. Täten sinusta on ihanaa katsella kaikkia tähtiä... Ne kaikki ovat ystäviäsi. Ja sitten lahjoitan sinulle jotakin...
Hän nauroi jälleen.
- Ah! pikkumies, pikku ystäväiseni, kuinka rakastankaan nauruasi!
- Se juuri onkin lahjani... käy kuten veden...
- Mitä tarkoitat?
- Tähdet ovat eri ihmisille erilaisia. Matkustajille tähdet ovat oppaita. Toisille ne ovat ainoastaan pieniä valopilkkuja. Tiedemiehille ne ovat arvoituksia. Liikemiehelleni ne olivat kultaa. Mutta kaikki nuo tähdet vaikenevat. Sinulle tähdet tulevat olemaan aivan erilaisia kuin kaikille muille...
- Mitä tarkoitat?
- Katsellessasi öistä tähtitaivasta tuntuu sinusta, kuin kaikki tähdet nauraisivat, koska minä asun eräässä niistä. Sinun tähtesi ovat niitä, jotka osaavat nauraa.
Ja hän nauroi yhä.
- Ja kun sitten olet unohtanut surusi (ihminen unohtaa surunsa aina), niin olet iloinen siitä, että olet tuntenut minut. Tulet aina olemaan ystäväni. Sinun mielesi nauraa kanssani. Ja aukaiset joskus, noin vain huviksesi, ikkunan... Ja ystäväsi hämmästyvät kovin nähdessään sinun nauravan katsellessasi taivaalle. Silloin selitä heille: "Niin, tähdet saavat minut aina nauramaan!" Ja he luulevat, että olet hullu. Olen tullut tehneeksi sinulle perin ruman kepposen...
Ja hän nauroi edelleen.
- On kuin olisin lahjoittanut sinulle tähtien asemasta joukon pieniä tiukuja, jotka osaavat nauraa.
"
Niin, mistäs oppikirjasta - 1944 ensimmäisen kerran ilmestyneestä - toi nyt olikaan? D;
Sunnuntaipuuhaa
Täytyy myöntää, että kotimainen Biisonimafia II -leffa (jonka voi ladata veloituksetta ja ilman rekisteröitymisiä tai mitään täältä) oli odotukset ylittävä kokemus. Etenkin, kun pääsi hieman alkua pidemmälle. Pienellä budjetilla ja amatöörivoimin luoduksi on lopputulos jopa hämmästyttävän hyvä.
Elokuvan tekijät ovat tehneet itsensänäköistä jälkeä. Mun silmissä kyseinen teos nosti Kooka-brändin arvoa huikeasti enemmän, kuin monen perinteisemmän keinon yhteisvaikutus. Hillittömän inspiroivaa. Ja nauroin äänen, minkä harva leffa tekee. Parhaat läpät yllättivät aina semisti puun takaa ja tilannekomiikan ystävänä useammasskin kohtaa sai hyvät sävärit. Arvo-stan.
Saturday, October 27, 2007
Jeesusresepti
Tänä(kin) syksynä on tullut vastaan useita listauksia siitä, miten ruokkia luovuutta ja tehdä paremmin. Viimeisin perjantain M&M:ssä. Ehkäpä kannan oman, vähän toisenlaisen korteni tähän kekoon. Katsokaa erityisesti silmiä.
Ensimmäinen. Katsokaa sitä paloa, mikä noiden ihmisten silmissä on. Täydellistä omistautumista. Nöyryyttä, jolla insturmenttiin tartutaan ja ylpeyttä, jolla soitetaan.
Toinen. Heittäytyminen ja arvaamattomuudelle antautuminen. Kokonaisuus, jonka herra kiskoo alitajunnastaan. Yleisön edessä.
Kolmas. Asenne määrää. Ei se ole ajasta ja paikasta tai resursseista kiinni, vaan siitä miten jokaisen hetkensä käyttää.
Neljäs. Miks lätkän SM-finaaleissa oli HPK-Ässät? Jos kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ei ole vitunkaan väliä kuka teki ja mitä.
Viides. Kaikkessa asuu jotain kiehtovan yllättävää, kaikkialla on tarinoita, joita emme näe kuin sattumalta.
Eläinkoe Hesarilla
Tein julman eläinkokeen. Tilasin Hesarin 6 vuoden tauon jälkeen. Tavoitteena oli verrata kyseisen julkaisun toimitusvarmuutta, verrokkiryhmänä Yhtyneiden Kuvalehtien Parnasso. Sekudäärinen tavoite oli tutkia suppealla otannalla tämän tapahtuman vaikusta hieman latvasta harvan espoolaisen median käyttöön ja edelleen sen heijastumista muuhun elämään.
Toimitusvarmuus on erinomainen. Heti tilausta seuraavana aamuna aviisi kolahti postiluukusta. Tämä on aivan ylivertaista suhteessa Parnassoon, josta ei edelleenkään, eli 5 kuukautta tilaamisen jälkeen ole saapunut ensimmäistäkään numeroa.
Hesarin lasku saapui noin viikon tilauksen jälkeen. Samalla ilmaantui toinen kuori, jossa oli tilausvahvistus ja kolmas sisältönään jatkotarjous. Parnassolla lasku saapui noin kuukauden kuluessa ja on edelleen ainoa osoite siitä, että myyjätaho on huomioinut kiinnostukseni lukea heidän tuotettansa. Joka päivä jännittää yhtä paljon, että milloin itse lehti saapuu. Ehkä joskus.
Takaisin Hesariin ja tutkimuksen sekundääriseen tavoitteeseen. Ensimmäinen havainto oli, että koe-eläin asetti herätyksensä joka aamu puoli tuntia tavanomaista varhaisemmaksi, jotta ehtisi lukemaan lehden. Samalla aamukahvin nauttiminen siirtyi sohvalta olohuoneen suurelle lattiamatolle.
Noin viikkoa kokeen alkamisen jälkeen koe-eläin kiroilee brutaalisti havaittuaan, että tämän roskakatokseen päätyvien kulutuksen lopputuotteiden määrä on yli kaksinkertaistunut. Samassa ajassa on syntynyt kokemusperäinen johtopäätös, ettei paperisen lehden tilaaminen tuo juuri lainkaan lisäarvoa siihen uutismäärään, jonka koe-eläin vuorokaudessa tavoittaa.
Tässä vaiheessa tutkimussuunnitelmaan päätettiin tehdä muutos, jossa vaihtoehtoina olivat joko Hesarin sunnuntainumero tai Kauppalehti Presso. Ennen kuin työryhmä onnistui tekemään päätöstä, ratkaisi ongelma itse itsensä. Presson kolmen vuoden lento loppui siihen, ettei lehti onnistunut tekemään missään vaiheessa tulosta.
Parempi siis olla kokonaan ilman paperisa sanomalehdyköitä (aikkarit rulaa edelleen) ja luottaa verkkoon entistä vahvemmin. Vähemmän roskia, enemmän unta ja uutiset tulevat suoraan taskuun. Eikä sitä tyhmää tunnetta, kun mielenkiintoisen jutun kohdalla alkaa kovalla tohinalla kopioimaan sanomalehdestä url-osoitetta kaverille lähetettäväksi. Vituttihan se, kun ei löytynyt. Ja vielä enemmän, kun ymmärsi, mitä luuli olevansa tekemässä.
Tuesday, October 23, 2007
Mokkula!
Tässä eräänä iltana Youtubessa aikaa tappaessani sai alkunsa mielenkiintoinen tapahtumaketju. Artistilöytö ajoi tilanteeseen, jossa virallisista jakelukanavista ei tuota nimenomaista, mieltymyksiini kolahtanutta musiikkia vaan ollut saatavilla.
Piti löytää vaihtoehto ja riivata sattumalta onlinessa olleita tuttavia, josko olisivat tietyssä tottumattomuuden toistataitoisuudessa voineet jeesata. Sattumalta yksi heistä työskentelee lähellä Finnetin markkinointia. Ohessa pieni ote dialogista, sieltä asiallisemmasta päästä.
- V*#%n DNA mokkula
- Mitenkä, mä sanoin.
- Ei enää
Tässä vaiheessa tarina leikkautuu taksimatkaan tänä aamuna. Matkalla sattui sekä kuljettajan että erään toisen kyytiläisen silmiin osumaan Smart, joka veti peräkärryä, jossa oli jonkinlainen boksi ja teksti: "Sanonko, mihin voit sen puhelinlaskusityöntää."
Tämä näkymän kausaalinena seurauksena puheeksi tuli - yllätys yllätys - mainonta. Kuljettaja oli nähnyt uuden DNA:n spotin. Oli kuulemma ollut hirmu pitkä ja älyttömän hyvä. Yritti se selostaa synopsiksenkin, mutta eipä siitä paljoa muuta jäänyt käteen kuin mokkula ja folio päässä.
Sillä hetkellä vähäinen tv:n katsomiseni tilapäisesti hieman ärsytti itseäni. (Mä kyllä kokeilin äsken, mutta BB-talossa hiihdettiin inttikamat päällä, joten lopetin kokeilun välittömästi) Jahka olimma officella takas, niin kurvailin Youtubeen sitten kokeilemaan, josko mokkulan tavoittaisi sieltä. Ja kyllä. Tässä se on.
Mun (subjektiivinen) mielipide on, että toi rokkaa. Siinä on tarina, joka koukuttaa seuraamaan koko spotin. Mukaan ehtii matkan varrella ja jos homma jää vaivaamaan, niin Youtube seivaa. Eihän tuota tietysti luukuteta aivan älyttömiä määriä, mutta tuskin tarvitsee, jos kerralla menee kaaliin, että mokkula on DNA:n langaton laajakaista. Eikä hommaan tarvita mitään alleviivauksen alleviivaavaa loppuplanssia.
Tuotelähtöinen mainonta ei kompastu tylsyyteen ja tuo sitä paitsi ainakin mun nyrjähtäneeseen mieleen vetoavaa viihteellisyyttä kehiin. Toisaalta eräs vanhempi herra, jolle tuon näytin, tuumasi, että liian pitkä, ei jaksa keskittyä. Hän ei kuulunut kohderyhmään.
Jos tämä linkataan eiliseen sarkasmispektaakkeliin, niin eri kanavien käyttämisen sijaan on kuitenkin olennaisempaa konsepti, idea ja se, miten valittua kanavaa käytetään ja miten se ymmärretään. Tuo työ puhuu puolestaan. Nerokas.
Samalla kun kuitenkin pohdit sitä, kenen työ se on, sopii pohtia myös sitä, kuinka idea on myyty asiakkaalle. Kovin monella toimistolla eivät vaan rahkeet riitä siihen. Vähän useammalla riittäisivät, jos mediatoimiston kanssa tehtäisiin syvempää yhteistyötä kampanjastrategioiden suunnitelun tasolla. Ketkäs tässä maassa ovat viime vuosina tehneet tosi pitkiä spotteja? Luultavasti sylttytehdas, jonne jäljet johtavat, löytyy juuri sieltä.
Jos mennään edelleen toimiston osaamisen myymiseen, niin (anteeksi, en tarkoita ottaa teitä silmätikuiksi, olette vain niin hyvä ja sopivasti käsillä oleva esimerkki) Zweinsteinin Anadigipuheissa on yksi perustava ongelma, uudenlainen positio.
Sen 30 sekuntia, first impression seminaarihotellin aulassa menevät termistön selittämiseen sen sijaan, että face-to-face kontaktoidulle suspektille jäisi käteen selkeää mielikuvaa siitä, mitä hänelle olisi tarjolla. Tai sitten se 30 sekuntia pitää hioa tarkkaan ja vielä tarkemmin.
Toisaalta tätä vältetään, kun tunnettuutta yritetään hakea sponssaamalla tapahtumia ja pyörittämällä siinä rinnalla viraalia ja printtiä (jota en ole nähnyt). Jotenkin tuntuu, että verkossa kerrotaan joko liian vähän tai liikaa. Hahmottaminen on vaikeaa. Mistään konkreettisesta ei saa otetta. Positio jää roikkumaan jonnekin digitaalisen ja analogisen välimaastoon.
Entä asiakkaan näkökulma. Asiakas tuskin on ostanut mitään analogista vaan käyttänyt mainostoimiston palveluita. Muistetaan, että meillä on suhdemarkkinointitoimistoja, markkinointitoimistoja, suunnittelutoimistoja, digitoimistoja, mediatoimistoja, luovia viestintätoimistoja, kontaktitoimistoja ja ties mitä toisiaan enemmän tai vähemmän risteävinä tai täysin eri alueella toimivina.
Tällöin on selvää, että asiakkaalle epäselvä positioviidakko näyttäytyy termihelvettinä, josta hän karsii tutkittavat vaihtoehdot kriteerinään se, että hän tietää, tarkasteluun valittu toimija tekee jotain hänen tarpeisiinsa vastaavaa, jota taas tuttu termi suoraan selittää. Jos haluat konjakkia, et varmaankaan valitse amerikkalaista rypäleviinaa?
Jos tuo tarve on todella olemassa, on erilainen positio mahdollinen tie menestykseen. Itsetarkoituksellisena temppuna se ei sitä ole, varsinkin jos lievä eroavaisuus toimintamalleissa ei konkretisoidu asiakkaalle minään relevanttina hyötynä. Siinä tilanteessa ehkä kannattaisi käyttää tuttua positiota (vältetään ostamisen este ja päästään mukaan tutkittaviin vaihtoehtoihin) ja tehdä ratkaiseva ero jollain muulla osa-alueella.
Hattuni on nyt vuorattu foliolla, menen nukkumaan. Nykikää hihasta, jos nähdään Wanha Satamassa.
Monday, October 22, 2007
Sori et pyysin anteex
Fast'n'loud -blogi teki tutkivaa journalismia ja onnistui jäljittämään mainostoimistoksi itseään tituleeraavan Zweinsteinin taustalta yrityksen nimeltä Terraventum. Ovat ainakin mieltyneet pojat vaikeisiin nimiin. Pienessä sievässä olisi vaikea jo tavata, missä olisi töissä.
Leikki sikseen. Ilmeisesti olen guerillakamppiksen uhri, koska pitihän Terraventumia käydä vähän ihmettelemässä. Sivuilla korostetaan käyttöliittymäsuunnittelua (jonka huomiotta jättämisestä tämä blogi on varoittava esimerkki), mutta samalla ainakin tätä kärsimätöntä perfektionista ottaa päähän, kun silmät hakevat automaattisesti muutakin sisältöä yläoikealta, samasta paikasta johon caset aukeavat.
Ehkä mä en vaan ole kohderyhmää. Mutta tässä vaiheessa spyyke yrittää omaksua tiukasti potentiaalisen asiakkaan roolin, eikä sitä potentiaalista asiakasta kiinnosta kovin pitkään katsella me-me-me-me-tykitys. Mitä tässä on mulle?
Fiktiivinen asiakashahmo kuitenkin epäilee oman mielenterveytensä vain tilapäisesti oikuttelevan ja tekee reality checkin vilkaisemalla väliin Bobin sivuja.Siellä duunit puhuvat puolestaan. Eli flipeissä ollaan, kun elottomat objektit aiheuttavat subjektiivisia kokemuksia. Jatketaan Terraventumiin syventymistä.
Sivuilta löytyy tuttu sana! Tai parikin; Markkinointi ja kampanjasuunnittelu. Sitä on pakko klikata. Sitten jännittää. Onneksi minun potentiaalisen asiakkaan roolini otetaan tiukkaan talutukseen ja hänelle kerrotaan, mitä on huomioarvo.
Ilman huomiota ei ole viestiä. Harva kaupallinen ponnistus on luontevasti kiinnostava, siksi huomio pitää herättää kaikin mahdollisin keinoin. Vain parhaat kampanjat pysäyttävät. Ja pääsevät seuraavaan pudotuspelivaiheeseen.
Miten tätä mitataan? On aika hassua asettaaa edes näennäisesti samalle viivalle hyvin erilaisilla strategioilla luotuja kamppiksia. On ihan eri tilanne lähestyä 483 ihmisen kohderyhmää, josta tiedetään kaikki edellisen lemmikin kaulapantamerkkiä myöten kuin parin miljoonan massaa, jossa tiedetään olevan 600.000 potentiaalista asiakasta, mutta ei sitä, keitä he ovat.
Valitako luukuttaminen vai jokin seulova metodi, jolla prospektit tunnistetaan ja pyritään aloittamaan dialogi tai tekemään jotain tarkemmin kohdistettua? Entä jos mielikuvitukseton ja epäkiinnostava luukuttaminen onkin kustannustehokkaampaa ja tuottaa paremman ROI:n? Milloin valitaan kohderyhmä? Mua pissittää! Eikö me saadakaan segmentoida? Onko vielä pitkä matka?
Huomion jälkeen punnitaan veri. Mitä tässä on minulle, kysyy vastaanottaja. Jos et ole muutamassa sekunnissa saanut pointtiasi perille, olet hävinnyt.
Niinpä, potentiaalinen asiakas pohdiskelee. Mut mikä on pointti ja miten se mitataan. Ja vasta tämän jälkeenkö tulee kohderyhmän valinta? Ja miksi yhdenkaiken kielen tyylilaji muuttuu. Olen sitä paitsi ollut hämmästyttävän pitkämielinen klikkailtuani näin monta kertaa saadakseni vastauksen kysymykseen what's there for me?
Kaikki viestit eivät voi puhutella kaikkia. Hyvin valikoitu kohderyhmä ja heitä koskettava viesti on takuuvarma yhdistelmä. Et voi epäonnistua. Menestystarinasta puuttuu vielä yksi tekijä – kustannukset.
Menestystarina ja kustannukset. Vai kustannustehokkuus. ROI? Tämä viesti ei taida puhutella minua. It's not over until it's over. Näinhän se menee, mutta nyt, oi vakuuttakaa minut! Antakaa kompetenssin loistaa.
Tarvitset vielä median eli oikean kanavan. Medioita on enemmän kuin koskaan, jokainen kantaa sellaista jo esimerkiksi taskussaan. Hinta on ratkaiseva. Se nyt vaan on tyhmää maksaa kontaktista, jonka voi hankkia ilmaiseksi.
Ja tuo nyt on paskapuhetta, menetetyn prospektin rooli tuhahtaa. Onko jollain oikeasti pokkaa väittää, että tässä maailmassa saisi yhtään mitään ilmaiseksi? Jos se ei maksa rahaa, niin se maksaa työtä. Sen eteen on annettava jotain itsestään. Taskussa on kännykkä, iPod, lompakko ja permanent marker.
Se tekee jo neljä mediaa. Eikä mikään niistä ole ilmainen ja äärettömästi kalliimpaa on päästä niihin. Se edellyttää joko itsestään antamista, helvetin suurta relevanttiutta tai röyhkeyttä, jolla pääsee vain epäkiinnostavien tunkeilijoiden kirjoihin.
Esimerkiksi se, että joku tuttava välittää viestin tarkoittaa jo sitä, että hän pienessä tai suuressa mittakaavassa laittaa itsensä likoon ja antaa jotain itsestään. Ja tämän ketjun pituudesta riippumatta sen on liikkeelle laittanut tai pitää liikkeessä relevanttius, olkoon sitten suora taloudellinen hyöty, sosiaaliset hyödyt tai jokin ihmisen perusmotivaattoreista.
Mitä medioihin tulee, niin näkökulmasta, johon olemme päätyneet, voidaan sanoa, että niitä alkaa olla vähemmän kuin ikinä, vain yksi, ihminen. Ympyrä sulkeutuu ja ollaan viimein taas siinä tilanteessa, että viesti kulkee ihmiseltä ihmiselle. Rinnalla ovat tietysti uudelleen positiotaan hakevat massamediat, mutta niiden ja sosiaalisten (sekä IRL että digitaaliset) raja häilyy. Jännä nähdä, missä mennään jo viiden vuoden päästä.
Tästä päästään siihen, minkä Terra - kuten itseään leikkisästi nimittelevät - sanoi aivan oikein, jos pointtisi ei kiinnosta, niin "game" on vähän niinku "over". Vaikka mm. Kuulas Research Kari Tervosen suulla Marmain saitilla totesikin, ettei kompleksisuus ole lisääntymässä ja siten demografiat eivät ole menettämässä merkitystään kulutuskäyttäytymistä selittävänä tekijänä, väittäisin, että perinteisistä demografioista poikkeavilla ja useista lähteistä ristiin kerättyä dataa hyödyntämällä voidaan saavuttaa (etenkin jos puhutellaan yksilöä sosiaalisen viiteryhmänsä jäsenenä) tehokkaaksi rajattuja kohderyhmiä, siis riittävän kapeita segmenttejä. Silleen se pointti menee perille ja "game" jatkuu. Syntyy diili tai dialogi.
Näinhän se on. Mutta ollaan jo aika kaukana siitä luukusta, jolle käveltiin. Mutta aikamoinen taikaluukku, jos kaiken tämän saisin! Klikkaan vielä yritystiedot. Henkilöstön määrä on mysteeri, liikevaihto ei mikään huikea suhteessa palvelupaletin laajuuteen. Vittumaisen menetetyn potentiaalisen asiakkaan roolissa mä tykkään keskittyä omaan ydinliiketoimintaani ja odotan samaa myös kumppaneiltani. Ei tullut kauppoja. Tällä kertaa.
Tähän on siis tultu. Kamppis on ilmeisesti ollut tehokas, kun jo kolmannen blogauksen verran heilahtaa julkisuutta täälläkin. Ja kaikki julkisuushan on hyvästä. Vai olisiko sittenkin ilmainen maksanut jotain. En tiedä. Voi olla. Ehkä juuri tätä on tavoiteltu.
Ja vielä jotain ihan muuta, ettei tästä tulisi täydellistä sarkasmin ylitykitystä, jossa puhutaan paljon ja sanotaan vähän, niin annetaan loppuun ihan ilmainen* vinkki jollekin mainostoimistolle, jonka nimeä en tiedä. Jos käyntikortissa lukee Uusasiakashankkija, niin homma ei välttämättä rokkaa. Sen ihmisen rooli voi olla uusasiakashankkija tai joulupukki tai vaikka Mikki Hiiti, mutta herra jumala miltä se siitä potentiaalisesta asiakkaasta tuntuu, kun sille sanotaan tuo titteli ja ojennetaan vielä käyntsäri, jossa se lukee. Mä tuntisin itseni ainakin erittäin halpana ja arvottomana pidetyksi. "Hei sinä, katotaan ne suunnittelijat ja muu tiimi sitten, jos tuut Meille".
Mitähän tästä pitäisi ajatella. Ajojahti, just joo. Ehkä kannattaisi panostaa arvoa tuottavaan palvelukonseptiin. Jokin palvelutuotteissa ja niiden innovoinnissa kusee ja pahasti, jos noin jyrkästi hintaan pitää nojata. Mä nyt olen ihan toisella toimialalla, mutta aloittaisin pohdiskelun vaikkapa siitä, miten synnyttäisi arvoa, paketoisi sen sitten helposti ostettavaan muotoon ja luukuttaisi jakelukanavassa ja/tai siihen vahvasti ohjaavassa. Vai menikö se jo muodista?
* paitsi taisi maksaa aikaa, jos tänne asti luit.
Sunday, October 21, 2007
Voittoja ja taistelua
Ensimmäiseksi kiitos niille inkkisläisille, jotka lukee tätä ja etenkin niille, jotka olivat osallisena perjantain bileissä ja etenkin Live in Elevator -performanssissa. En muista, että kovin montaa yhtä hauskaa hetkeä olisi tähän elämään mahtunut.
Päivä päivältä mä olen vakuuttunempi, että te osaatte ihan kaikkea mitä kuvitella voi. Ja ette vaan osaa, vaan olette myös helvetin hyviä kaikessa mitä teette olipa kyse pienestä taktisesta ilmoituksesta pikatoimeksiantona tai vuosikausien brändi- ja ilmeprojektista. Tai juhlimisessa . That's the Team Spirit. Mä en voi kuin hymyillä jokaisella solullani. Kiitos.
Hymyä nostaa myöskin lyhyen tähtäimen markkinaennuste. Huominen on eittämättä hyvä päivä kumpaisellekin iltapäivälehdelle. Tosin toimituksellisten ansioiden ja superskuuppien sijaan on kiittäminen tällä kertaa Kimi Räikköstä, joka osoitti, että muista liki mahdottomalta näyttävä on mahdollista, kun vaan uskoo itseensä ja tekee töitä päämääränsä eteen. Onnea.
Vähän vakavamman ilmeen kasvoille loihtii taas tehyn työtaistelu ja joukkoirtisanoutumisuhkailut. Kyllähän siinä vaan vahvasti näkyy läpi luovan viestintätoimiston työ, noin kylmän analyyttisesti aihetta tarkastellen. Riippumatta siitä kuinka oikeutettuja vaatimukset ovat, tietää varmasti tehykin pelaavansa vaarallista peliä. Voitto tuo pöytiin hunajapurkkeja, mutta toisaalta menetettävänäkin on paljon.
Vaikka laki sanookin, että sairaista huolehtiminen on kuntien ja valtion tehtävä, niin eettisesti tämä puoli argumentoinnista on täysin p-puhetta. Tiettävästi valtio ja kunnat ovat ainoastaan oikeushenkilöitä. Ne eivät ole mitään ilman ihmisiä. Ja lopulta vien tämän ajatuksen siihen, että ihmisistä huolehtiminen on toisten ihmisten tehtävä.
Tämä ajatus varmaankin istuu vahvasti kristillisen uskonnon vaikuttamaan yhteiskuntamme moraalikoodistoon? Ja sama se on muissakin pääuskonnoissa. Tee lähimmäisellesi niin kuin haluat itsellesi tehtävän.
Tästä päästään siihen, mitä tehyllä ja sen takana olevilla sairaanhoitajilla on menetettävänä. Asetelma halutaan pitää viestinnällisin keinoin muodossa tehy vastaan työnantaja. Mutta jos irtisanoutumiset toteutuvat ja sairaaloissa ollaan kusessa aina lasten syöpäosastoja myöten ja lopulta menetetään ihmishenkiä, ollaan viimeistään asetelmassa raha vastaan elämä.
Oikeastaan siihen olisi ollut viisasta pyrkiä jo aikaisemmin, mutta mieluummin tehy otti niskoilleen marttyyrin viitan. Moisella toki saa lähtötilanteessa sympatiaa, mutta jos mietitään pidemmälle, voi se tuoda ongelmia. Jos mennään kiristykseen, jollaiseksi joukkoirtisanoutuminen voidaan käsittää, kiristää marttyyri panoksenaan elämä. Se vie viitan harteilta ja sitten ollaankin tilanteessa, jossa lopputulos on kaikkea muuta kuin selvä.
Täytyy muistaa, että muut ammattiryhmät (käsittääkseni) ovat sairaaloissa hyväksyneet aiemmin tarjotut korotukset. Ja sitten toiset vaativat enemmän kuin muut sillä seurauksella, että tarjouksen hyväksyneet joutuvat venymään toisten työtaistelun takia. Se ei välttämättä ole kovin rakentavaa.
Jos näin pitkälle mennään, ollaan todennäköisesti siinä tilanteessa, että rahansijaan taistelun keskeisillä hahmoilla pyörii päässä enemmän arvovalta, kuin mikään muu. Tehyn johdon on pakko voittaa, koska jäsenet ovat menettäneet niin paljon. Ja aika pelaa koko ajan vastapuolen hyväksi.
Tätä skenaariota petaa se, että vaikka tehyn ääni on yrittänytkin pysyä faktoissa, niin rivien välistä löytyy jatkuvasti enemmän ja enemmän emootiota. Vastapuoli taas on pystynyt hienosti säilyttämään puhtaan ja hillityn asialinjan.
Edellä pohdittu ei lupaa kovin hyvää, jos mietitään muita mahdollisia työtaistelun seurauksia. Kunnat tuskin jättävät sairaita hoitamatta ja kun sairaaloiden kapasiteetti on tapissa, on palveluita ostettava.
En olisi lainkaan ihmeissäni, jos kävisi niin, että monet palvelut ovat yksityiseltä sektorilta ostettuina edullisempia, kuin mitä ne ovat kunnallisesti tuotettuna. Jos näin on ja tämä asetelma käy toteen, ovat sen seuraukset varmasti mielenkiintoiset ja kauaskantoiset.
Jos muistetaan, että läpimennessään vaatimukset vielä heilauttavat inflaatiota iloisesti ylöspäin ja syövät siten omat tehonsa, joutuu lopulta jokainen veronmaksaja maksamaan mahdollisesti korkeamman kunnallisveron lisäksi myös palasen oman ostovoimansa suorana heikentymisenä. Mutta se on vain rationaalista ajattelua, koska eripuraisissa tunteissa on lopulta ratkaisevaa vain se, kuka voittaa ja ketä siinä tilanteessa osoitetaan syyttävällä sormella.
Taidan huomenna käydä kattoon taas tossa takapihan hiekkisellä miten viis lasta onnistuu leikkimään kolmella leikkiautolla ja sopimaan kinansa ilman että kenellekään jää pihviä muiden kanssa. Ehkä ne ei käytä luovaa viestintätoimistoa. Kyllä me kypsät aikuiset sitten tehdään yksinkertaisistakin asioista niin vitun vaikeita...
Wednesday, October 17, 2007
120 mobiilikiloa
Vastaan sattui tulemaan mielenkiintoinen uutinen siitä, kuinka UIQ uskoo kännykkäalustojen vähenemiseen. Toimitusjohtaja Johan Sandberg otaksuu käytettävien alustojen vähenevän samaa tahtia, kun kännyköillä käytettävien verkkopalveluiden käyttö yleistyy.
Niinhän se tulee todennäköisesti menemään ja kuten Sandbergkin toteaa, sovelluskehityksessä lisää painoarvoa saavat avoimet alustat suljettujen kustannuksella. Käytännössä siis suurimpien haasteiden edessä ovat Microsoft ja Apple. iPhone toilailujen perusteella etenkin jälkimmäinen. Microsoftilla on sen verran sekä valtaa että massaa - niin organisaatioissa kuin Windows-käyttäjien määrässä, että sillä jyrättäneen.
Koko juttu täällä.
Edit: Kappas. Apple käänsikin kelkkansa. Paitsi järkevää, myös elintärkeää.
Toinen uutinen sai taas pohdiskelemaan, että mennäänkö pian siihen, että ihminen ostaa lentoyhtiöltä vaikkapa 120 kiloa kuljetuskapasiteettia, johon kuuluu sekä henkilön oma että hänen matkatavaroidensa paino.
Tuesday, October 16, 2007
Lehmänkauppaa
Tässä jokin tovi takaperin avauduin siitä, kun toimisto nimeltä Zweinstein tai jotain sinne päin kampanjoi teemalla "Ammu mainostoimistoasi". Ilmeisesti kannatti tehdä itsestään ainakin joidenkin mielestä semisti idiootti, koska konsepti on näennä kokenut pienen faceliftin. Luodit on näemmä korvattu lehmällä, ainakin tämän keskustelun perusteella.
Voi miten onnellinen mä olen, jos taannoinen tekstini saa ihmiset nauramaan. Ihmiset nauravat aivan liian vähän ja ottavat siinä sivussa elämän ja etenkin itsensä vähän turhan vakavasti. Toisaalta voisi olla toinen ääni kellossa, jos vastaavalla konseptilla, kuin tuo aiemmin oli, olisi tultu ulos vaikkapa muodossa "Ammu sairaanhoitajia".
Mielessä käväisivät taas myös mainonnan eettiset ulottuvuudet. Muistankohan ihan väärin, jos Twix-patukan mainos, jossa ajetaan skootterilla ja kyytiläinen kolauttaa päänsä puuhun, sai huomautuksen.
En tiedä, mutta ihan kevyesti maistuu vähän siltä, että jollain on osunut liian pienet alushousut jalkaan. Onneksi internetissä senkin voi huutaa maailmalle superuskottavasti nimimerkin takaa.
Tietysti, jos mä reagoisin kaavamaisesti, eikä hissi menisi ihan vintille asti, mä poistaisin ton vanhan blogitekstin tai ehkä editoisin sen muotoon, joka asettaisi tuon keskustelun replan aivan uuteen positioon tässä kontekstissa. Vaan enpä tee sille yhtään mitään, annan olla sen siinä maailman tappiin asti.
Verkko vaan toimii niin, peittely ei toimi. Kerran liikkeelle laskettu informaatio lähtee elämään omaa elämäänsä ja jättää jälkiä. Tässä on merkittävä muutos aikaan, jolloin voittajat - ja heistäkin vahvimmat - kirjoittivat historia.
Toisaalta voi olla ja onkin hyvin todennäköistä, että merkittävä osa sinänsä kelvollisesta informaatiosta hukkuu disinformaatioon, etenkin siinä tapauksessa, että "totuutta" lähdetään muokkaamaan jälkikäteen itselle mieluisampaan suuntaan, joka tarkoittaa samalla luottamuspääoman tietoista tai tiedostamatonta, mutta väistämätöntä uhraamista.
Tiiä häntä. Lehmät on kivoja, mut ei taida jaksaa vilkaista, Juhla Mokka on paljon houkuttelevampi vaihtoehto.
Thursday, October 11, 2007
Hyvin on asiat
Mietin tässä juuri, miten sanoisi kauniisti, että anteeksi arvoisat lukijani tämä huomattavan laiska päivittymistahti, mutta muut yleisöt ovat saaneet jakamattoman energiani ja sanat. Ja Facebook on niin kiva.
Ja toisaalta markkinoinnin rintamalla ei silmiini ole osunut hirvittävästi mitään sellaista uutisoitua tai tiedonjyvästä, josta olisi suuremmin ollut sanottavaa. Ja omista duuneista ei puhuta. Paitsi sen verran, menköön, kun talkootyönä teen, että lupauduin alustavasti kolumistiksi. Hurjaa. Taas jännittää sillä toiseksi parhaalla mahdollisella tavalla.
Paitsi, että nyt osui. Amnesty asialla. Toteutus on puhutteleva. Suhteuttakaa vaikkapa tähän tuo taannoinen kotimaisen tulokastoimiston väkivaltaspedeily, joka ilmeisesti oli joidenkin mielestä ihan ookoo. Tai Nelosen Dexter. Ehkä meillä on Suomessa oikeasti asiat ihan liian hyvin?
Ja toinen mainittava on Tervosen Karin kolumni. Kutakuinkin noin se tulee menemään.
Ne, jotka suunnistavat Funkiest-levykaupan ohi, niin poiketkaa poistamassa Pyhimyksen Salainen Maailma. Herran taito käyttää kaunista kieltämme on häkellyttävä, suorastaan virtuoosimainen. Ja flowkin toimii.
Wednesday, October 03, 2007
Radiopizza
Varokaa nuoret turtseja, sanoisi Markus Kajo. Outo on tämä maailma, voisi herran suusta kuulua. Kuului multakin tänään. Sähköpostiin napsahti viesti. Lähettäjäkentässä luki, jotta Yleltä oli tullut.
Operaattorituohtumukseni oli noteerattu radiojulkisuuden arvoiseksi. Hurjaa ja hassua. Mä vuodatan, te kommentoitte - tai edes rohkein ja itsevarmin osa teistä - ja lopulta sisältö etsii yleisönsä. Tämän takia rakastan verkkoa ja socialbroadcastingia.
Voit kuunnella sen täältä. Tai sitten odottaa lauantaita ja säätää radiovastaanottimen taajuudelle, jolta kuuluu Radio Peili ja odottaa hetkeä, kun kello on 12:55. Jos missaat, niin sunnuntaina 04:44 pääset kokeilemaan uudemman kerran.
***
Joskus pizzan tilaaminen voi olla niin tragikoominen kokemus, että tälle pyhälle toimitukselle ei voi kuin nauraa vedet silmissä. Nälkä yllätti osan tiimistä, eikä suunnittelupalaveria hennonnut jättää kesken, joten kätevä ratkaisu oli tilata pizza. Hieno voitto kävi mainiosta tekosyystä.
Oli yksimielinen päätös, että pizzan tilaaminen on ehdottomasti projektijohdon tehtävä, joten armas proikkarini otti puhelimen käteensä ja soitti kotipizzan valtakunnalliseen numeroon. Kertoi, että haluaa tilata, ei noutaa.
Puhelu yhdistettiin ja tilaus saneltiin. Kaikki oli hyvin, kunnes hän kysyi toimitusaikaa. Siihen vastattiin, että kyseinen Kotipizza ei toimita, vaan lätyt pitäisi käydä hakemassa. Ei siinä mitään, asiakaspalvelijaa kiitettiin kohteliaasti ja sanottiin, että tilaus tehdään toisaalta.
Toisessa paikassa päästiin pidemmälle, mutta ongelmia ilmeni siinä vaiheessa, kun esille otettiin maksutapa. Näinä aikoina kun harvalla on enää käteistä, joten ainoa vaihtoehto oli pankkikortti. Puhelu päättyi siihen, kun asiakaspalvelija kysyi pankkikortin numeroa. Puhelimessa! Haloo.
Ei siis natsannu, joten Kotipizza sai vielä kolmannen mahdollisuuden kolmannessa toimipisteessä. Suoritus oli edellistä hieman parempi, mutta valitettavasti kaatui siihen, että pankkikorttihöylässä käytettävät lappuset olivat lopussa. Eli kortin numeron voisi sanella puhelimessa.
Voi jeesus! On todistettavasti nähty, että mukana kulkevia maksupäätteitä löytyy monista etnisistä pizzerioista, joten miksei Suomen suurin pizzaketju saa yrittäjiään hankkimaan moisia. Jotenkin järki haraa vastaan, kun pitäisi sanella vieraalle ihmiselle sinisilmäisesti pankkikortin numero. Vaikka uskoisikin rehellisyyteen, niin turhia riskejä kannattaa karttaa.
Lopulta etninen yrittäjä erinomaisella palveluasenteellaan pelasti tilanteen ja tiimi sai apetta kupuunsa. Pankkikorttimaksukin onnistui todistettavasti. Ja ihan protokollan mukaan tietoturvasta tinkimättä.
***
Voittaminen on aina kivaa. Varsinkin liki täydellisellä suorituksella, johon on antanut paljon itsestään ja jonka on saanut tehdä dreamteamin kanssa. Ah. Vetäydyn nauttimaan islantilaisen Múmin sävelten maailmaan.
Monday, October 01, 2007
Pari poimintaa
Syyskuu hupeni kunnes katosi. Nyt elämme jännittäviä aikoja. Ja lokakuuta, ehkäpä kuukausista kaikkein kauneinta.
*
Muistatehan Nelosen sarjamurhaajamainoksen? Se todettiin hyvän maun vastaiseksi ja mainonnan eettinen neuvosto on antanut sille huomautuksen. Asiasta uutisoi Taloussanomat. Hyvä.
Taas kerranhan asian voisi kääntää niin, että nyt sarja on saanut ilmaista julkisuutta ja uteliaat katsovat sitä enemmän. Tai sitten ei. Harkintakyky on pettänyt.
*
Samaan aikaan, kun töllön puolella kontaktit takaavat ajomäärät kasvavat ja katkotila myydään hyvissä ajoin, jatkaa leffamainonta nousuaan. Elokuvamainonnan digitalisoituminen tekee hommasta sujuvampaa ja noin näppituntumalta voisi olettaa, että mieleenjäävyys pieksää sohvalta puoliunisena katsotun tv-filkan. Tiedä sitten.