Wednesday, October 17, 2007

120 mobiilikiloa

Vastaan sattui tulemaan mielenkiintoinen uutinen siitä, kuinka UIQ uskoo kännykkäalustojen vähenemiseen. Toimitusjohtaja Johan Sandberg otaksuu käytettävien alustojen vähenevän samaa tahtia, kun kännyköillä käytettävien verkkopalveluiden käyttö yleistyy.

Niinhän se tulee todennäköisesti menemään ja kuten Sandbergkin toteaa, sovelluskehityksessä lisää painoarvoa saavat avoimet alustat suljettujen kustannuksella. Käytännössä siis suurimpien haasteiden edessä ovat Microsoft ja Apple. iPhone toilailujen perusteella etenkin jälkimmäinen. Microsoftilla on sen verran sekä valtaa että massaa - niin organisaatioissa kuin Windows-käyttäjien määrässä, että sillä jyrättäneen.

Koko juttu täällä.

Edit: Kappas. Apple käänsikin kelkkansa. Paitsi järkevää, myös elintärkeää.

Toinen uutinen sai taas pohdiskelemaan, että mennäänkö pian siihen, että ihminen ostaa lentoyhtiöltä vaikkapa 120 kiloa kuljetuskapasiteettia, johon kuuluu sekä henkilön oma että hänen matkatavaroidensa paino.

Kirjoitti Antti Huttunen @ 11:39 PM

Read or Post a Comment

Äh, miksi kaikki sanovat, että Apple käänsi kelkkansa, kun se ei ole kertaakaan sanonut, että ei jossain vaiheessa olisi tuomassa kehitysympäristöä saataville.

Posted by Blogger PA @ 3:54 AM #
 

Ehkä siksi, että alusta ei ole ollut avoin heti alusta alkaen? Voisihan sen tietty sanoa, että Apple teki pientä hienosäätöä vähän markkinalähtöisempään suuntaan.

Posted by Blogger Antti @ 4:03 AM #
 

Alusta ei selvästikään ollut valmis avoimuuteen alusta lähtien. iPhone käyttää Leopardin teknologioita, ja käyttiskin viivästyi puoli vuotta, joten paineet olivat saada tuote ulos ja katsoa lisää sitten.

Applen strategia ei ole välttämättä muuttunut, nyt sitä vain avattiin lisää, kun rivit on saatu järjestykseen.

Posted by Blogger PA @ 6:54 AM #
 
<< Home