Sunday, October 21, 2007

Voittoja ja taistelua

Ensimmäiseksi kiitos niille inkkisläisille, jotka lukee tätä ja etenkin niille, jotka olivat osallisena perjantain bileissä ja etenkin Live in Elevator -performanssissa. En muista, että kovin montaa yhtä hauskaa hetkeä olisi tähän elämään mahtunut.

Päivä päivältä mä olen vakuuttunempi, että te osaatte ihan kaikkea mitä kuvitella voi. Ja ette vaan osaa, vaan olette myös helvetin hyviä kaikessa mitä teette olipa kyse pienestä taktisesta ilmoituksesta pikatoimeksiantona tai vuosikausien brändi- ja ilmeprojektista. Tai juhlimisessa . That's the Team Spirit. Mä en voi kuin hymyillä jokaisella solullani. Kiitos.

Hymyä nostaa myöskin lyhyen tähtäimen markkinaennuste. Huominen on eittämättä hyvä päivä kumpaisellekin iltapäivälehdelle. Tosin toimituksellisten ansioiden ja superskuuppien sijaan on kiittäminen tällä kertaa Kimi Räikköstä, joka osoitti, että muista liki mahdottomalta näyttävä on mahdollista, kun vaan uskoo itseensä ja tekee töitä päämääränsä eteen. Onnea.

Vähän vakavamman ilmeen kasvoille loihtii taas tehyn työtaistelu ja joukkoirtisanoutumisuhkailut. Kyllähän siinä vaan vahvasti näkyy läpi luovan viestintätoimiston työ, noin kylmän analyyttisesti aihetta tarkastellen. Riippumatta siitä kuinka oikeutettuja vaatimukset ovat, tietää varmasti tehykin pelaavansa vaarallista peliä. Voitto tuo pöytiin hunajapurkkeja, mutta toisaalta menetettävänäkin on paljon.

Vaikka laki sanookin, että sairaista huolehtiminen on kuntien ja valtion tehtävä, niin eettisesti tämä puoli argumentoinnista on täysin p-puhetta. Tiettävästi valtio ja kunnat ovat ainoastaan oikeushenkilöitä. Ne eivät ole mitään ilman ihmisiä. Ja lopulta vien tämän ajatuksen siihen, että ihmisistä huolehtiminen on toisten ihmisten tehtävä.

Tämä ajatus varmaankin istuu vahvasti kristillisen uskonnon vaikuttamaan yhteiskuntamme moraalikoodistoon? Ja sama se on muissakin pääuskonnoissa. Tee lähimmäisellesi niin kuin haluat itsellesi tehtävän.

Tästä päästään siihen, mitä tehyllä ja sen takana olevilla sairaanhoitajilla on menetettävänä. Asetelma halutaan pitää viestinnällisin keinoin muodossa tehy vastaan työnantaja. Mutta jos irtisanoutumiset toteutuvat ja sairaaloissa ollaan kusessa aina lasten syöpäosastoja myöten ja lopulta menetetään ihmishenkiä, ollaan viimeistään asetelmassa raha vastaan elämä.

Oikeastaan siihen olisi ollut viisasta pyrkiä jo aikaisemmin, mutta mieluummin tehy otti niskoilleen marttyyrin viitan. Moisella toki saa lähtötilanteessa sympatiaa, mutta jos mietitään pidemmälle, voi se tuoda ongelmia. Jos mennään kiristykseen, jollaiseksi joukkoirtisanoutuminen voidaan käsittää, kiristää marttyyri panoksenaan elämä. Se vie viitan harteilta ja sitten ollaankin tilanteessa, jossa lopputulos on kaikkea muuta kuin selvä.

Täytyy muistaa, että muut ammattiryhmät (käsittääkseni) ovat sairaaloissa hyväksyneet aiemmin tarjotut korotukset. Ja sitten toiset vaativat enemmän kuin muut sillä seurauksella, että tarjouksen hyväksyneet joutuvat venymään toisten työtaistelun takia. Se ei välttämättä ole kovin rakentavaa.

Jos näin pitkälle mennään, ollaan todennäköisesti siinä tilanteessa, että rahansijaan taistelun keskeisillä hahmoilla pyörii päässä enemmän arvovalta, kuin mikään muu. Tehyn johdon on pakko voittaa, koska jäsenet ovat menettäneet niin paljon. Ja aika pelaa koko ajan vastapuolen hyväksi.

Tätä skenaariota petaa se, että vaikka tehyn ääni on yrittänytkin pysyä faktoissa, niin rivien välistä löytyy jatkuvasti enemmän ja enemmän emootiota. Vastapuoli taas on pystynyt hienosti säilyttämään puhtaan ja hillityn asialinjan.

Edellä pohdittu ei lupaa kovin hyvää, jos mietitään muita mahdollisia työtaistelun seurauksia. Kunnat tuskin jättävät sairaita hoitamatta ja kun sairaaloiden kapasiteetti on tapissa, on palveluita ostettava.

En olisi lainkaan ihmeissäni, jos kävisi niin, että monet palvelut ovat yksityiseltä sektorilta ostettuina edullisempia, kuin mitä ne ovat kunnallisesti tuotettuna. Jos näin on ja tämä asetelma käy toteen, ovat sen seuraukset varmasti mielenkiintoiset ja kauaskantoiset.

Jos muistetaan, että läpimennessään vaatimukset vielä heilauttavat inflaatiota iloisesti ylöspäin ja syövät siten omat tehonsa, joutuu lopulta jokainen veronmaksaja maksamaan mahdollisesti korkeamman kunnallisveron lisäksi myös palasen oman ostovoimansa suorana heikentymisenä. Mutta se on vain rationaalista ajattelua, koska eripuraisissa tunteissa on lopulta ratkaisevaa vain se, kuka voittaa ja ketä siinä tilanteessa osoitetaan syyttävällä sormella.

Taidan huomenna käydä kattoon taas tossa takapihan hiekkisellä miten viis lasta onnistuu leikkimään kolmella leikkiautolla ja sopimaan kinansa ilman että kenellekään jää pihviä muiden kanssa. Ehkä ne ei käytä luovaa viestintätoimistoa. Kyllä me kypsät aikuiset sitten tehdään yksinkertaisistakin asioista niin vitun vaikeita...

Kirjoitti Antti Huttunen @ 11:20 AM