Monday, February 05, 2007

Luovuuden ruokkimisesta

Luovuus, luomisen tuska ja sietämätön keveys - siinä muutama teema, jotka palaavat ajatuksiin aina silloin tällöin. Yleensä sillon, kun uuden synnyttäminen sujuu kuin vettä vaan ja erityisesti silloin, kun homma on väkinäistä tervanjuontia.

Tervaskenariossa kannattaa antaa olla, jos se suinkaan on mahdollista. Hampaan irvessä harvoin syntyy mitään huikeaa mestaritekelettä siitäkin huolimatta, että lopulta luovuus onkin perslihaksiin painottuvaa toimintaa. Ainakin kirjoittajalle.

Aivan vähissä eivät ole ne päivät, jolloin aamulla bussi- tai automatkalla saa päähänsä koko joukon raakaideoita, jotka päivän mittaan saattaa muille esitettävään muotoon. Ja jää vähän ylikin.

Toisaalta tavallisia ovat ne tuntikausien jumittamisen kinkkiseltä tuntuvan ongelman parissa. Kun homman päättää antaa olla, suuntaa safkaamaan tai kotiin, niin jopas vapautuneet aivot alitajunnasta kaivavat jonkun ratkaisun. Luuria kouraan ja AD:ta puhelinterrorisoimaan: "Hei, nyt mä tiedän. Ainoa oikea tapa tehdä se on niin et..blaablaablaa.".

Laajemmassa tarkastelussa kaikki elämän murroskohdat synnyttävät jonkinlaisen luovuuden puuskan. Suokaa anteeksi abstrakti ilmaisu, mutta luovuus syntyy rajapinnoissa, missä kaksi erilaista kohtaa toisensa. Luovuus syntyy rutiineja rikkomalla. Perinteisiä kaavoja kyseenalaistamalla.

Pohdittavaksi jää lähinnä ihmisen rooli. Synnyttääkö "luova" ihminen jotain, vai onko hän vain katalyytti tai sittenkin dokumentoija.

Kirjoitti Konsonantti @ 11:28 PM