Sunday, August 20, 2006

Tuuliajolla

Uutispäivä minuutissa ja sitten neljä pätkää, joiden informatiivinen anti lähentelee Seiska-lehden tasoa. Olkoon miten toimitettua tahansa, moinen on roskajournalismia. Ja siihen huomaa itsekin tyytyvänsä - paremman puuttessa - aivan liian usein.

Näistä lähtökohdista oli avartavaa ja päräyttävää kohdata poikkeus. YleX risteili Kotiteollisuus, 51 Koodia ja CMX -orkestereiden kanssa Tuuliajolla 2006 -kiertueella. Homma seurattiin säännöllisesti torstaista sunnuntaihin. Asiassa päästiin kaiken rokkihäröilyn lisäksi paljon syvemmälle. Kuuntelukokemus oli yhteisöllinen. Turvallinen, asiaan pystyi palaamaan.

Kirjoitin joskus siitä, että uutisissa haastateltujen ihmisten myöhemmistä vaiheista ei koskaan kerrota mitään. Tämä on sitä samaa settiä. Mutta kerrankin homma vietiin kunnolla loppuun asti. Jälki puhui puolestaan. Äänessä olivat muutkin kuin perinteisen keulakuvat ja keulakuvienkin kanssa saatiin paljon niistä sadoista perus-uuslevy-onko-kivaa-miten-studiossa-pelottaako-jännittääkö-haasteloista. Joita itsekin tuli tehtyä aivan riittävästi.

Kuunnelleet tietävät mitä tarkoitan, muut joutuvat kuvittelemaan. Loppuun nostoiksi: "Kyllä sopuli sialle antaa", "Oletko käynyt tänä kesänä uimassa?" ja "Kaikki muu on turhaa paitsi hevonperse".

Kirjoitti Konsonantti @ 11:46 PM

Read or Post a Comment

Mukavaa, että tunnelmia välittyi, kun tunnelmat laivalla olivat niin kertakaikkisen hienot. Ja YleXin hempat tekivät loistavasti ns. osallistuvaa journalismia, jossa varmaan päästään helpommin yli näistä normaaleista liirumlaarumeista.

Reissusta on luvassa myös dokumentti, joka on ensi illassa marraskuussa Rokumentti-festivaaleilla Joensuussa ja DVD siitä myös tulee loppuvuodesta.

Joitain kuvia ja tunnelmia myös Tuuliajolla-sivujen Vesillä-osiossa.

Posted by Anonymous Anonymous @ 2:54 AM #
 

DVD pääsee ehdottomasti odotettavien asioiden listalle!

Posted by Blogger Konsonantti @ 3:13 AM #
 
<< Home