Thursday, June 15, 2006

Viestintää vai markkinointia?

Meinasin, olin suorastaan aikeissa kirjoittaa heikommin mainettaan hallinneista yrityksistä tänään, konkurssi, uusi nimi ja vanhat metkut -metodilla toimivista. Mutta eihän näin aurinkoisella säällä voi olla kovin kriittinen mieleltään. Jääköön odottamaan seuraavaa huonomman sään tarjoavaa päivää.

Mömmölässa kommentoidaan tänään viestintätoimistoja. Silmään pisti seuraava: "Pelkästään positiivisena muutostrendiä ei voi pitää, sillä vaikka nousukkaat korostavatkin luovuutta ja integraatiota, käytännössä kyse on viestinnän taivuttamisesta entistä suoremmin osaksi markkinointia. Toki toteutukset voivat olla luovia ja viestinnällisiä, mutta silti kyse on ennemminkin viestinnän alistamisesta kuin integroimisesta.".

Kaikella viestinnällä on roolinsa maineenhallinnassa ja siten myös markkinoinnissa. Toisaalta vaikkapa levy-yhtiöt ja autoteollisuus ovat pitkän pitkän ajan osanneet käyttää viestintää tehokkaasti. Vaikkakin lähinnä medioihin rajoittuen. Jälki on ollut tehokasta ja tehokkaampaa se voi olla.

Mitä mainonnan näkövinkkeliin tulee, on pelkästään hyvä asia, että viestintä- ja mediatoimistot tulevat tönimään kyynärpäillään. Jos haluaa säilyttää paikkansa eturivissä, sen eteen täytyy tehdä töitä. Ei eilisen eväillä huomista elä.

Suomalaiset syö vuodessa keskimäärin 14 litraa jäätelöä per henkilö. Paljonkos se absoluuttisen alkomahoolin kulutus olikaan?

Kirjoitti Konsonantti @ 2:44 AM

Read or Post a Comment

Kai tiedät anttipantti, että kesällä kuuluu syödä vähintään kolme jäätelöä päivässä?! Muuten sitä ei voi kesäksi kutsua. Ja juttua voisi jatkaa sitten kolmella ryypyllä per päivä. Menisi kesä rattoisasti.

Posted by Anonymous Anonymous @ 10:31 AM #
 

Kesää ei olisi jos sitä ei muistaisi. Jos haluaa viettää pitkän kesän, täytyy luopua kaikista nautinnoista ja siirtyä täydelliseen askeesiin.

Posted by Blogger Konsonantti @ 1:21 AM #
 

Pöh, sanon minä.

Posted by Anonymous Anonymous @ 6:34 AM #
 
<< Home