Thursday, February 23, 2006

Vapaus ja vastuu

Tänään nostetaan esiin pointti, joka liittyy laajemmin aikaamme ja yhteiskuntaamme, ei vain mainostoimistoihin. Jutun ydin on se, että vapaus tuo mukanaan aina vastuun. Josta vaikkapa hyvänä esimerkkinä taannoinen pilakuvakohu. Se on loistelias esimerkki siitä, kun vapauden edellyttämää vastuuta ei olla valmiita kantamaan.

Samansuuntaisia havaintoja voi tehdä talouselämässäkin. Säätelyn purkaminen ja purkautuminen niin kotimaan, Euroopan kuin koko maailman markkinoiltakin on tuonnut yrityksille yhä suurempia vapauksia. Harva yritys kuitenkaan ymmärtää samanaikaisesti myös vastuunsa kasvaneen. Siitäkin huolimatta, ettei sitä edellytetä mistään. Se on asia, joka yritysten pitäisi ymmärtää.

Vastuun kantaminen tai kantamattatta jättäminen vaikuttaa suoraan ihmisten käsitykseen yrityksestä. Jos yritys keskittyy vain omaan näkökulmaansa, on väistämätöntä, että jollain aika jänteellä se aiheuttaa toimenpiteitä, joiden seurauksena yksittäinen ihminen kokee olevansa eri puolella kuin yritys. Näin siksi, ettei ihminen enää näe mitään yhteistä, laajempaa yhteistä päämäärää yrityksen kanssa.

Suomen aikanaan teollistuessa patruunat paitsi vaurastuivat, ohjasivat myös osan vauraudestaan työntekijöilleen. Asunnot, koulutus ja terveydenhuolto hyvinä esimerkkeinä. Yritysten merkitys yhteiskunnassa oli keskeinen ja niiden toiminta myös suoraan edisti yhteistä tavoitetta paremmista elinolosuhteista.

Vaikkei aikamme mahdollistakaan täsmälleen samoja asioita, kannattaa niistä kuitenkin johtaa analogioita nykyiseen tilanteeseen. Sieltä kun voi löytyä yllättäviä menestystekijöitä ja keinoja maineen parantamiseen. Yrityksellä voidaan aina katsoa olevan yrityspersoona. Kukapa palkkaisi töihin jonkun, joka ei kanna vastuuta, tai edes asioisa tällaisen ihmisen kanssa. Ei sellaisen asian yläpuolelle voi päästä, eikä sitä voi verhoilla. Lopulta kysymyksessä tullaan myös yrityksen olemassa olon oikeutukseen ihmisten mielikuvissa.

Jos asiakkaalla ei ole ymmärrystä siihen, millainen prosessi markkinontiviestinnän suunnittelu mainostoimistossa on, tuo se mainostoimistolle suoraan huikean vastuun. Asiakas haluaa käyttää mainostoimiston palveluita ja luottaa toimistoon. Tällaisessa tilanteessa ei todellakaan voida koristella ja päivittää kilpailijan joskus hylkäämää konseptia. Hylätty mikä hylätty, ei se poppakonsteilla parane. Toisaalta, ei kai toimisto kuvittele, etteivät asiakasyrityksen edustajat keskustele toisten yritysten kanssa. Tai entäpä jos siitä idean alunperin hylänneestä yrityksestä onkin loikannut terävänäköinen ja -muistinen henkilö yritykseen, jolle ideaa kuorrutettuna tarjotaan.

Samaa rataa on helppo kulkea. Journalistit tietävät tasan ja tarkalleen vähimmän vaivan säännön ja se pätee usein myös mainostoimistoihin. Tästä päästään mainiosti www.canneslions.fi -sivun kolumnien esiintulleisiin ajatuksiin suunnittelusta. Kunhan suunnittelija vaan muistaa pitää lopulta tähtäimessään asiakasyrityksen edun kilpailun sijaan.

Edit: Linkkisäätöä.

Kirjoitti Konsonantti @ 11:54 PM

Read or Post a Comment

Däd link das nad wörk.

Posted by Blogger Hanna Kopra @ 2:03 AM #
 

Ai niin ja se itse kommentointi asiasta...

Siis niin. Tuntuuhan se hitusen hupsulta, että on ihan päivän selvää, ettei kukaan palkkaa vastuuntunnotonta. Mutta joskus unohtuu sekin, että olipa kyse yksittäisestä ihmisestä taikka yrityksestä, joka ei osaa [lue: haluakaan osata] kantaa vastuutaan, niin ei sellaisten kanssa vain halua olla tekemisissa.

Ennemmin tahi myöhemmin, mutta kuitenkin jossain vaiheessa kusi maistuu suussa.

Posted by Blogger Hanna Kopra @ 2:05 AM #
 
<< Home