Tuesday, February 21, 2006

Luonnos

Yliopistot ovat luoneet ylenkatseita ammattikorkeakoulujen suuntaan siitä lähtien kun jälkimmäiset astuivat tuomaan oman lisänsä maamme koulutusjärjestelmään. Moinen uuden ylenkatsominen on tyypillistä maamme henkiselle ilmapiirille. Tiedä sitten miksi.

Joka tapauksessa Suomi on suurien haasteiden edessä lähimmän vuosikymmenen aikana. Maassamme on korkeatasoista tietotaitoa, mutta tuotteistamisen ja markkinoinnin osalta petrattavaa on paljon.

Kun toimintaympäristölle on samanaikaisesti leimallista yhtäältä omistuksellinen ja operatiivinen keskittyminen, toisaalta koko läntistä maailmaa leimaava yksilöityminen ja kohderyhmien pirstaloituminen on tilanne enemmän kuin haastava. "Ei pallo pienene vaan oma takapuoli levii".

Jos haaste onkin melkoinen, on sen tarjoama mahdollisuus vielä suurempi. Mahdollisuuden käyttäminen vaan vaatii entistä parempaa ja tehokkaampaa yhteistyötä eri tahojen välillä. Voittajana tässä pelissä ei välttämättä olekaan suuri ja mahtava, vaan pieni, nopeasti mukautuva ja ketterä.

Kun vanhat parrat lähivuosina pakenevat työelämästä yhä kiihtyvää vauhtia, astuu yrityksiin uusi sukupolvi, jonka ajattelu ei ole urautunutta, ainakaan vielä. Samalla on mahdollisuus konkreettiseen muutokseen.

Ensimmäisessä vaiheessa olisi tärkeää luoda pohja uusien yritysten syntymiselle. Tämä vaatii uutta ajattelua koko maamme koulutusjärjestelmässä. Yliopistojen tutkimus ja tuotekehitys on tuotteistettava mahdollisimman tehokkaasti ja toisaalta tuotava kouluissa oleva kaupallinen osaaminen osaksi näitä yritysalkioita. Käytännössä siis ohjataan yhteen ihmisiä eri koulutusaloilta, kaadetaan sekaan Finveran rahoitusta, liike-elämän rahoitusta ja kytketään kuvioon myös markkinoinnillinen osaaminen, ei vain teoreettinen vaan myös aidosti käytännön näkökulma.

Yliopistojen roolina siis tutkimus, ammattikorkeiden toteutus. Liike-elämästä käytännön kokemus ja rahoitus. Lopputuloksena yrityksiä, jotka jo kannattavat, joilla on valmis tuote, jotka ovat valmiiksi verkostoituneet ja joille maailma on auki.

Samanaikaisesti vähittäiskaupan kenttä tulee muuttumaan. Kaupat ehkä muuttuvat, kuten spekuloitu, elämyskeskuksiksi, mutta jos näin tapahtuu, tarkoittaa se liikepaikkojen koon pienemistä. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Suurimmat menestyjät löytyvät perinteisen mallin ulkopuolelta. Sähköiset ratkaisut tehokkaasti logistisiin nitovat yritykset voittavat ja välikädet vähenevät.

Pointtina siis luoda hedelmälliset olosuhteet yritysten syntymiseen ja viedä markkinoinnin osaaminen osaksi tuotteistamisprosessia.

Kirjoitti Konsonantti @ 12:50 AM

Read or Post a Comment

Oho, eilen kotikoneella katseltuna teksti oli vielä kunnossa. Oisko nyt joku sun pään säätö syönyt ääkköset?

Posted by Blogger Ana @ 3:18 AM #
 

Blogin hallitus on päättänyt ryhtyä selvittämään, millä edellytyksillä voisi asettaa työryhmän laatimaan muistiota, jotta päättävä neuvosto voisi valita skandien toimivuuden varmistavien toimenpiteiden suoritteet.

Posted by Blogger Konsonantti @ 3:39 AM #
 

Guudio guudio. Aika nopsaa toimintaa!

Posted by Blogger Ana @ 9:23 AM #
 

Se kesti ikuisuuden, saman pysähtyneen ajan kun miljoonan dollarin Ming-dynastian aikainen maljakko putoaa lattialle.

Posted by Blogger Konsonantti @ 9:48 AM #
 
<< Home