Friday, December 01, 2006

Mobile future

- Tärkeintä on, että Symbian-puhelinten markkinat kasvavat, Pekka Riippi Teleca Oy:stä pohti Talouselämän haastattelussa vuonna 2004 ja jatkoi: - Symbian-partnerin kannalta on sitä parempi mitä useamman valmistajan puhelin toimii tällä käyttöjärjestelmällä.

Tuosta vuodesta tekniikka on tullut eteenpäin jättimäisin harppauksin. Symbian on vallannut markkinoita, mutta samalla jäänyt vakavasti jälkeen ajastaan. Yritäpä ottaa MSDOS 6.0:lla kaikki tehot irti omasta tietokoneestasi. Symbianin tilanne on kutakuinkin vastaava.

Marraskuun 16. Tekniikka&talous kirjoitti seuraavaa: "Symbianiin panostetut tuhannet työvuodet ovat vieneet alustan jo tuottavaan vaiheeseen. Mobiili-Windows on vielä virittelyvaiheessa, jonka jälkeen todellinen menestysmahdollisuus selviää. Linux-puhelimissa alusta vaatii reilusti työvuosia kehittyäkseen sopivaksi tiuhaan vaihtuviin malleihin.".

Mielenkiintoista, että lehden toimitus uskoo mitä heille kerrotaan. On kiistämätön fakta, että Windows Mobile on jo nykyisellään sovelluskehittämisen kannalta paljon nopeampi ja tehokkaampi ympäristö. Mutta senkin rooli on nähtävissä välivaiheena. Linux-puhelimet tekevät tuloaan ja on luultavasti vain parin vuoden kysymys, kun ne valtaavat markkinat.

Linuxin edut ovat kiistattomat. Se on luotettava ja tehokas. Mikään yritys ei pidä kiinni siitä mustasukkaisesti. Sovelluskehittämiseen löytyy osaamista paljon Symbiania enemmän. Se hävittää lopullisesti jo häilyneen rajan puhelimen ja tietokoneen välillä. Ohjelmistot sopivat siihen valtaosin uudelleen kääntämällä ja hienosäätämällä. Noin perstuntumalta arvioiden.

Japanissa Linux on jo yllättävän vahvoilla. Yhdysvalloissa Windows Mobile on saanut vakaan jalansijan. Miksi? Niissä sovelluskehittäjien mielipiteitä on kuunneltu. Luonnollisesti Symbianiin paljon rahaa investoineet johtajat eivät voi sanoa alustan olevan vanhentunut.

Tässä valossa älypuhelinten kytkykauppa parin vuoden sopimuksineen tuntuu vahvasti riskialttiilta kuluttajan kannalta. Hän sitoutuu nopeasti vanhentuvaan tekniikkaan. Katse tulevaan, oli se sitten Windows tai Linux.

Lisäys, joka vahvistaa näppituntumaani: "Eräässä linux-mobiilikonferenssissa esitettiin äskettäin ennuste, että vuonna 2010 älypuhelinmarkkinoiden jako menee: symbian 30%, windows mobile 25%, linux 25%, muut 20%.".

Kirjoitti Konsonantti @ 1:02 AM

Read or Post a Comment

Niinpä, ajatus kevyestä ja yksinkertaisesta ohjelmointialustasta tuntui varmaan kustannustehokkaalta silloin joskus kun puhelimet olivat vielä puhelimia. Oli varmaan vaikeaa kuvitella että jossakin vaiheessa tehokkuus syntyykin yhteensopivuudesta ja sulautuvuudesta laitteisiin, joiden suorituskyvyt silloin tuntuivat puhelimille aika tavoittamattomilta.

Posted by Blogger Tea @ 5:06 AM #
 
<< Home