Thursday, November 23, 2006

6 tai 5

Yllättäen MOSII-projektiryhmä havaitsi, että kaikki saattaa valmistua jopa päivän etuajassa. Nyt koko organisaatio pohtii, pitäisikö ajansäästymisen johdosta suurta paukku (c) siirtää vuorokausi aiemmaksi.

Projektiryhmän ydintiimin havaittiin eilen ajautuneen mielenkiintoisiin keskusteluihin alkuluvuista ja tekoälystä. Johtopäätöksen olivat huikeita. Syntyi konsensus siitä, että todennäköisesti neuroverkkojen pohjalta luotu tietoinen tekoäly sairastuisi psykoosiin tai ainakin huippunsa jälkeen rappeutuisi alzheimerin kaltaisin oirein. Asiasta on löyty eurolla vetoa erään Lontoolaisen vedonlyöntitoimiston kanssa.

Voi olla, että tietoista konetta ei kiinnostaisi vitunkaan vertaa. Tai se tutkisi verkosta erilaisia trippiraportteja ja loisi itselleen mallinnuksen humalasta. Kännissä se vittuilisi ihmisille. Hauskaa olisi, jos sen huumorintaju olisi omituinen. Tietysti siitä voi tulla idiootti, joka ei vaan opi. Eikä sitä kiinnostaisi.

Tekoälyt kirjoittavat jo nykyään loogisia kirjoja, kymmenen vuoden päästä jo ihan hyviä opuksia. Tekoälyn säveltämä musiikki on jo billboardin listoilla. Tekoäly voittaa ihmisen pokerissa. Oletteko miettineet, että google on varsin edistynyt tekoäly?

Kirjoitti Konsonantti @ 10:01 PM