Tuesday, August 07, 2007

Kampissa on fifi

Kampissa on fifi kaikissa kerroksissa. Näin ilmoitti siellä koreillut taulu. Wlanista olen kuullut, wifinkin assosioin langattomaan tiedon välitykseen. Mieleen tuli Pietarinkadun Oilers go go -jääkiekko-ohjelma ja sieltä ikiajoiksi aivokuoreeni syöpynyt repla: "Jermu Pisto, sehän on koiran nimi.". Yhtään valkoista puudelia ei silmiini osunut. Ei mikään ihme, kun olettaisin, ettei lemmikkinsä kauppakeskukseen tuonutta kovin suopeasti katsottaisi. Vaikka sen nimi olisi Fifi.

Etsimistä täytyi siis jatkaa ja liitelin syvemmälle harmaaseen massaan kalloni sisällä. (Työkaverit kutsuvat niitä aivoiksi.)

Heti kohta löysin langanpään. Guy de Maupassantillahan on novelli Mademoiselle Fifi. Se on oikein mainiota luettavaa, mutta kirjakauppa on vain ensimmäisessä kerroksessa. Siispä eteenpäin pohdinnassa. Kiipeilin korkeammalle tajunnantasolle, josta löytyikin assosiaatio; fifi hook on kiipelytarvike, mutta kiipeilyn sijaan tiedot viittaavat paikassa lähinnä päinvastaiseen ja paljon nopeampaan liikkeeseen.

Olin jo vikistä epätoivosta, kun vastaus löytyi yllättäen wikistä: Fifi - prison slang for an artificial vagina. This is often constructed from a sock and a rubber or latex kitchen glove or pastic bag.

Kirjoitti Antti Huttunen @ 2:33 AM

Read or Post a Comment

Wlan-bongarini Spöget nauroivat minulle juuri viime viikolla: Äiti, eiks ne osaa Kampissa kirjoittaa wifi, kun siellä mainostetaan, että joka kerroksessa on fifi.

Kävi sittemmin ilmi, että Fifi on maksullinen wifi, jota Kampissa ei juurikaan kannata käyttää, jos on aikaa hieman liikahtaa kerroksesta toiseen ilmaisen verkon perässä. Nimittäin Spöget raportoivat: Helsingin kaupungin ilmainen wlan kuuluu Narinka-torilla ja Kampin neljännessä kerroksessa kuuluu kahvilan ilmainen wlan(unohdin paikan nimen enkä voi tsekata, kun en oo kotona). Jos välttämättä haluaa nettiin laiturialueella, niin sitten pitää tyytyä maksulliseen fifiin.

Posted by Blogger Sun äitis @ 11:20 AM #
 

Voi mullakin on fifi, mutta maksoin siitä kyllä melkein satasen.

Kun voi olla mukana Mac, kolme isoa kansiota ja kuusu kiloa kangasnäytteitä, fifi on aivan ehdottaman mukava.

Posted by Anonymous Petja Jäppinen @ 8:39 PM #
 
<< Home