Thursday, March 09, 2006

Ympäristön merkityksestä

Perkkaalle puuhastellaan sitten 90.000 kerrosneliömetrin vapaa-ajan keskusta elokuvateattereineen, vesipuistoineen ja laskettelurinteineen. On mielenkiintoista nähdä miten yleisö ottaa sen vastaan, jos se edes toteutuu.

Evata Development Oy hakee parhaillaan operaattoireita ja sijoittajia. Valmista pitäisi olla jo 2008. Siihen en jaksa uskoa. Epäilen myös, että paikka luottaa hulppeisiin puitteisiinsa, eikä panosta palveluun liikaa. Hintataso tulee epäilemättä olemaan suolainen, joten en usko pääkaupunkiseudun kuluttajien innostuvan siitä ilmiömäisissä mittasuhteissa.

Alle jää yksi taimenen luontainen kutupuro, joten nähtäväksi jää, miten rakennuttaja aikoo huomioida yhden melko pienen, mutta varmasti lujaa taistelevan intressiryhmän.

Nähtäväksi jää, kuinka homma onnistuu. Kotimarkkinoilla kyseisen rakennuksen rooli on varmasti muuta kuin lomanviettopaikka. Tähän mennessä suunnitelmat eivät vaikuta paikan olevan kovin lapsiperhe ystävällinen. Xtreme-väestölle on turha tarjota elämyksinä aivan mitä tahansa. Joten mistä asiakkaat.

Ja vastapainoksi jotain ihan muuta.

Osui eilen silmiini HP:n tiedote eräässä kodinkone liikkeessä. Retoriikan veijarit hallitsevat, vaikka tuotteissa on huomattavia laatuongelmia. Sisällöllisesti tiedotteen anti oli se, että takuuhuoltoon menevää laitetta ei enää haeta asiakkaan kotoa lähettipalvelun toimesta, vaan se tulee asiakkaan itse postittaa maahantuojalle.

Hauskaa tässä on se, että HP väittää näin palvelevansa asiakasta paremmin. Haluan nähdä kuinka autoton kuluttaja kantaa jotain suurikokoisempaa laitetta etsien rankasti karsitusta postikonttoriverkostosta vielä toimivaa pistettä. Kaupungissa moinen ei ehkä tunnu ongelmalle, mutta sattuu maassamme olemaan kolkkia, joissa lähin posti on useamman sadan kilometrin päässä. Palan mielenkiinnosta kuulla, kuinka näille ihmisille myydään uusi, paremmin palveleva malli.

Kevennykseksi.

Valtalehtemme, valtakunnallista leikkivä helsinkiläinen ilmeisesti karsii kustannuksia ja sitä myöten verbin monikkotaivutuksien käyttöä. Tai sitten Samilla ja Jarkolla on huomattavasti yleisesti tunnettua syvempi yhteys. Ehkä he ovatkin saman olennon eri ilmentymiä.
Vancouverissa pelaa ennestään Sami Salo ja Jarkko Ruutu.

Kirjoitti Konsonantti @ 11:42 PM

Read or Post a Comment

Osui ja upposi. Juuri viime viikolla roudasin läppärini pahvilaatikossa postiin saaden täten entistä parempaa palvelua HP:ltä. Vaikka posti olikin lähellä, ison pahvilaatikon kanniskelu oli mielenkiintoinen kokemus. Onneksi kyseessä ei ollut pöytäkone...

Tiesittekö muuten että esim. Särkyvää-tarra maksaa nykyisin Postissa?

Posted by Anonymous Anonymous @ 4:43 AM #
 

sata kilometriä lähimpään postiin? kannattaisi ihan noin suhteellisuudentajun ylläpidon vuoksi joskus käydä kehä kolmosen ulkopuolella. Jo että saa 100km postiin, niin täytyy olla todella HC-eräihminen tyyliin norjan rajalla (lähin autotiekin menee sitten kymmenien kilometrien päässä). On sitten eri asia, tarvitaanko noissa olosuhteissa uusimpia tietokoneita..Ja sitäpaitsi Matkahuolto taitaa tulla halvemmaksi .

Posted by Anonymous Anonymous @ 8:25 AM #
 

Ei tarvitse keskistä Suomea edemmäs mennä kun 50 kilometriä tulee täyteen helposti. Ilman liioittelua olisit tuskin älähtänyt.

Suhteellisuuden vuoksi, Suomessa on 217 taloutta, joihin ei postia jaeta viitenä päivänä viikossa.

Ja niissä olosuhteissa uusin tietotekniikka saattaa olla huomattavasti hyödyllisempää kuin jossain Helsingin lähiössä.

Mutta enhän ole viettänyt kuin 87% elämästäni todella kaukana kehä kolmosesen pohjoispuolella, joten perspektiivini on väistämättä pahemman kerran vääristynyt.

Posted by Blogger Konsonantti @ 8:39 AM #
 
<< Home