Wednesday, February 21, 2007

Ympyrää

Oli hieno ja mukavan kirpakka talvipäivä. Tällaisia helmikuussa pitääkin olla. Aamulla naapurin Ford Fiesta osoitti, että Suomen armeijan suojasavut ovat leikkikaluja kunnon tuprutukseen verrattuna.

Piti blogata aamusta muutama rivi, jotka automatkalla mielessäni esivalmistin. Vaan eipä toiminut netti. Vitutuksen aalto vei mietteet mennessään. Taas kerran tekniikan toimimattomuus sai ajattelun tyssäämään. Samalla tuli mieleen, että liian usein luovuuden antaa lukkiutua ja tuijottaa vaan monitoria kuin zombie konsanaan.

Siihen sortuu yhä uudelleen. Siihenn sortuu vaikka periaatteessa tietää, että juuri niinä hetkinä pitäisi lähteä pois sisätiloista, liikkua ja nähdä. Kun mielensä tyhjentää siitä turhautumisen tunteesta ja kaikesta muustakin, alkaa alitajunnasta vieriä ratkaisuja ongelmiin. Ihan sama kuin se, että juuri ennen nukahtamista mieleen juolahtaa monesti hyvin suuria ajatuksia.

...

Lienevät hiihtolomakausi ja pakkaset syypäinä, kun mitään suurta uutisointia markkinointikentällä ei ole pöllähtänyt vastaan. Ellei Ympyrätalon imagonnuorentamista moiseksi lasketa. Nostan hattua, koska uutisessa ei mainittu kertaakaan brändiä. Ei sillä, eikös niillä mestoilla juoda Sorbusta tai kampiakselia?

Ei kun niin, Ruokakesko jätti Scantrackin. Minä väittäisin, että sillä peitellään alamäkeä ja haetaan edes jonkinlaista katvetta, josta iskeä. Tai sitten ei. Entä missä on uusi plussakortti? Sitä on odotettu jo varsin kauan! On strateginen munaus odotella, odotella ja odotella vielä odottelemasta päästyäänkin. Toivottavasti uusi järjestelmä ei ole hillittömän ploplessiivinen.

Kirjoitti Konsonantti @ 7:32 AM

Read or Post a Comment

"...että juuri ennen nukahtamista mieleen juolahtaa monesti hyvin suuria ajatuksia"
, jotka on aamulla useimmiten toteaa täysin mahdottomiksi toteuttaa ;).

Posted by Anonymous Anonymous @ 8:03 AM #
 

Niin suuria ne ovat ;)

Posted by Blogger Konsonantti @ 8:12 AM #
 
<< Home