Thursday, February 15, 2007

Hallittu osatotuus

Kaikki on suhteellista. Erityisesti totuus. Sitä edellellisessä kirjoituksessa tarkasteltiinkin. Kuinkas sopivasti sattuikaan, että saamme käytännön esimerkin siitä.

Nokia vähentämässä satoja Suomessa, sanoo kauppalehti. Toimittaja on kiltisti kopioinut Nokian tiedotteen, jonka on saanut valmiiksi julkaistavaksi sopivassa muodossa toimituksen sähköpostiin, ehkä suoraan omaansa.

Hänen tiedonsaannilleen saattaisi jatkossa olla este, jos hän ärhäkästi kaivelisi esiin sen, että todellisuudessa Nokia vähentää Suomessa 2000-3000 työpaikkaa. Ei Nokia valehtele, irtisanomisia ei välttämättä tule 340 enempää Nokian toimestatapahtuvaksi. Päälle jätetään jatkamatta määräaikaisia sopimuksia. Ja luonnollisesti alihankintasopimuksia irtisanotaan iso nippu. Ja sitten ollaankin pelkästään Suomessa tuossa mainitsemassani haarukassa.

Lisäys 09:06. Tiedotteessa mainittiin, että väki vähenee ES-yksiköstä. Verkkofuusion vähennykset ovat vielä asia erikseen. Saamiemme tietojen mukaan resursseja vähennetään myös mobile phonesissa.

On paskempi juttu olla duunissa Accenturella tai CapGeminillä ja tehdä Nokialle keikkaa. Tosin eipä teollisilla alihankkijoillakaan hyvin mene. Vaikka Noksulla vannottiinkin, että on ihan yksi ja sama, missä alihankkijan tehdas on. Että ihan vieressä sen ei ole pakko olla.

Yrityksen tuloshan oli erinomainen. Mutta työntekijät jäivät ilman bonuksia. Ihan kuin perusinsinööri Nokialla puhtaasti rahan takia koskaan olisi töissä ollutkaan. Yhtä aikaa nerokasta ja säälittävää, ihailtavaa ja huvittavaa oli se, kuinka asia yrityksessä kommunikoitiin.

Kallasvuo vuodatti puolen tunnin videolla, kuinka oli oikeastaan hänen ja muun yritysjohdon virhe, ettei bonuksia voida maksaa. Ja kuinka pahoiteltava tilanne olikaan. Mutta, että syy on hänen.

Aivan oikein, jos ja kun on purnattavaa, on tärkeä, että asialle saadaan kasvot. Että joku ottaa vastuun. Siinä Nokialla meneteltiin erinomaisesti.

N95 on edelleen paljon coolimpi kuin iPhone. Ja sen saa pian käyttöön. Tietystihän minut voi ostaa hiljaiseksi. Kröhöm. No joo. Muistetaanpas tässä vielä teletunnistetietojen väärinkäyttö ja elokuussa esillä ollut lex Nokia.

Tässä tekstissä ei ole mitään mielipidelatausta itse tapahtunutta ja tapahtuvaa koskien. MOSII:ia kiinnostaa ainoastaan kuinka asiasta tiedotetaan ja uutisoidaan. Joutuu vielä lopuksi ihmettelemään suomalaista talousjournalismia, jos tästä nyt ei oikeasti saada esiin asioiden mittakaavaa. Talsa, nyt skuuppia kehiin. Ai niin, mä taisin ehtiä ensin. Vi##u, blogi! Säälittävää.

Kirjoitti Konsonantti @ 1:49 PM

Read or Post a Comment

Ja ööö... mistäs sinä sen kaivoit että Nokia vähentää 2000-3000 työpaikkaa?

Posted by Anonymous Anonymous @ 1:20 AM #
 

Jostain Nokian organisaatiokaavion uumenista. Kaivoin mistä kaivoin, journalisti suojelee lähteitänsä.

Suorat irtisanomiset, muu kaavailtu henkilöstön poistuma, irtisanottavat alihankintasopparit = kokonaisvaikutus Suomessa aika tarkasti tuossa haarukassa.

Pointti on siinä, kuinka asiat voi esittää fiksumminkin kuin joku Elisa teki jokunen vuosi sitten.

Jos Nokian koko luokan yrityksen pitäisi vähentää ykkössatasia työpaikkoja vaikka sitten AY-liikkeiden Suomessa (huomioiden nuo mainitut tuki- ja eropaketit ja siirrot avautuviin työpaikkoihin) niin homma kyllä menisi ilman YT-neuvotteluja (lakisääteisyydet, joo..) noilla määrillä.

Jos Nokian kokoisen yrityksen kannattavuutta halutaan nostaa, niin määrä on naurettavan pieni.

Posted by Blogger Konsonantti @ 7:38 AM #
 
<< Home