Tuesday, June 06, 2006

Horrorii ja vähän terrorii

Tällä kertaa teidät viedään aikamatkalle 2000-luvun varhaisempiin vuosiin, aikaan jolloin IT-kupla oli juuri sanonut tulkinnasta riippuen PLOP tai POX. Mainosalallakin näkyi kurjistumisen merkkejä ja yhtenä monista myyttinen mainostoimisto X joutui suorittamaan yhteistoimintaneuvotteluja. Noilta ajoilta asti on nämä jutut ovat toinen toistaan kammottavampia kiertänyt suusta korvaan ja korvasta suuhun ja pikkulintujen kautta korviini..

Työntekijälle N oli tunnollinen ja uuttera. Hänet työllistänyt tili lähti matkoihinsa. YT-kierroksella N. kutsuttiin johtajan huoneeseen ilman todistajaa. Näytöksen avausrepla toimi samalla clousauksena: ”Allekirjoita tämä paperi nyt heti, tai mä pidän huolen, ettei sulla ole asiaa töihin enää yhteenkään mainostoimistoon.”

Toinen työntekijä oli toiminut vähän moitittavasti. Uusi ihminen oli vuodattanut muutaman kyyneleenkin asian johdosta. Moitittavasti käyttäytymisestä olisi siis voinut antaa huomautuksen tai varoituksen. Toimisto X ei varoittele, vaan johdon edustaja oli moitittavasti käyttäytyneelle sanonut reippaasti: ”Painu vittuun täältä”.

Moitittavasti käyttäytynyt piti turpansa kiinni ja puri hammasta. Seuraavana viikonloppuna työpaikan oveen oli laitettu näkyvä muistilappu, jossa luki ”Moitittava työntekijä, hälykoodisi ei toimi”. Meni pari viikkoa ja moitittavan työntekijän ilmoittaessa irtisanoutuvansa vastaus oli karu ”Kun mä saan tietää mihin sä menet, niin mä soitan sun uudelle pomolle ja haukun sut.”

Työntekijä N2 oli myöhässä töistä. Kuormitus oli melkoinen ja syntipukin viitta oli vuorostaan hänen harteillaan, joten yöunet jäivät vähiin ja aamut venyivät. Pitipä hänen joskus ottaa muutama keskiketterä rentouttaakseen loppuun ajetun mielensä. Johto ei tätä suvainnut, vaan päätti huutaa yleisissä tiloissa ”N2 on alkoholisti”.

Työntekijä N3 kutsuttiin ilman todistajaa eräänä perjantaina johdon puheille. N3:lle tarjottiin paperia, jossa ammattinimike alennettiin ja palkkaus heikkeni alle alemman nimikkeen suosituspalkan. Perusteet toimenpiteeseen olivat tekaistuja. N3 sai sentään viikonlopun yli miettiä allekirjoittaako paperi vai ottaa riski työsuhteen päättymisestä.

Työntekijä N4 kävi viikonloppuna työpaikalla tekemässä ylitöitä. Hälytysjärjestelmään tuli toimintahäiriö, josta aiheutui hälytys. Asia selvitettiin maanantaina. N4:ltä otettiin työpaikan avain pois. Kuukausi myöhemmin työntekijä irtisanottiin tuotannollis-taloudellisilla perusteilla. Tuotannollis-taloudellisia perusteita ei esitetty. Johdon aikomus irtisanomisiin tuli esiin ensimmäistä kertaa esitettäessä irtisanomisilmoitus työntekijälle. Tässä vaiheessa YT-säätöä ei tarvittu, koska firma oli kuihtunut jo niin paljon.

Työntekijä N5 painostettiin allekirjoittamaan tuotannollistaloudellisilla perusteilla laadittuun irtisanomisilmoituksen muotoon tehty sopimus, jossa työntekijä mm. vapauttaa työnantajansa velvollisuudesta tarjota työtä 9 kk irtisanomista seuraavana jaksona.

Työntekijä Tarkkasen oli nähty vapaa-aikanaan käyvän ravintolassa yhdessä yrityksen entisen, irtisanotun työntekijän kanssa. Tarkkanen kutsuttiin puhutteluun, ja hänen annettiin selkein sanakääntein ymmärtää, ettei irtisanottujen kanssa tule pitää mitään yhteyttä.

Suullisesti työntekijä N6:n kanssa oli sovittu työsuhteen aloittamispäivä. Yllättäen yritys vaatii edellisen työsuhteensa irtisanonutta, ja irtisanomisajalle ollutta N6:tta aloittamaan kahta viikkoa aikaisemmin työsopimuksen raukeamisen uhalla.

N4:n irtisanomisaikeista kerrottu korvaavalle työntekijälle useita kuukausia ennen kuin työntekijä sai tietää tuotannollis-taloudellisesta irtisanomisuhasta.

N5:n tekemistä virheistä kerrottu avoimesti sisäistenpalaverien yhteydessä muille työntekijöille, ilman, että työn onnistuminen jatkossa paremmin muiden osalta olisi sitä edellyttänyt. Sama toistui useita kertoja. Johto myös nauroi N5:n puheelle sisäisissä palavereissa. Ei mitään häpyä. Todellista hengen nostatusta!

Freelancer F1:lle annettu ymmärtää mahdollisuus useiden tuhansien eurojen kuukausipalkkaan freelance-sopimusta allekirjoittaessa. Käytännössä palkka jää alle tuhanteen euroon kuukaudessa. Noin puolesta freelancerin tekemistä tunneista ei suostuta maksamaan palkkaa freelancerin asiasta tekemien toistuvien huomautusten jälkeen. Viittaus varhaisempaan briiffi tai pensseli –viestiketjuun tässä blogissa, jossa lapsi sai kaksi kitkerää karamellia.

Samoista tehtävistä tuotannollis-taloudellisista syistä irtisanotun N4:n tehtävistä oli osa siirretty F1:n tehtäväksi, eli F1:n työmäärä kasvanut huomattavasti vakituisen työntekijän irtisanomisen jälkeen.

Työntekijän N5:n ilmoitettua työsuojeluvaltuutetulle burnoutista ja huolestumisestaan muista yrityksen työntekijöistä, työntekijää käyty huomauttamassa asiasta ja annettu selväsanaisesti ymmärtää, että kyseisistä asioista ei työpaikalla saa kertoa.

Työntekijän N7:n budjetoitujen työtuntien ylittävien työtuntien korvauksia ei ole työntekijän halusta huolimatta suostuttu maksamaan rahana, vaikka asia on kirjattu yrityksen bonusjärjestelmään.

Johdon laiminlyöntejä oli siirretty toistuvasti työntekijöiden virheiksi. Työaikaseurantaa edes ylitöiden osalta ei ole yrityksessä järjestetty millään tavoin. Työterveyshuolto järjestyi tässä pahamaineisessa paikassa siten, että työntekijöiden käynnin peruste ilmenee laskusta yritykselle.

Työntekijöiden sähköposteja, myös henkilökohtaisia oli luettu todistettavasti pitkän aikaa. Palkkioksi siitä työntekijöiden tehtävänkuvaa muutettu lähes viikoittain ilman, että työntekijällä olisi ollut aitoa mahdollisuutta vaikuttaa asiaan.

Yrityksen asiakkailta tullutta palautetta työntekijöiden N1-N9 virheistä ei ole esitetty työntekijöille pyynnöistä huolimatta ja samalla perusteella työntekijöiden toimenkuvaa on muutettu.

Työntekijöille N1-N9 oli asetettu toistuvasti töitä tehtäväksi perjantaina iltapäivällä ja vaadittu töiden valmistumista maanantaiksi. Työt olisi voinut antaa tehtäväksi jo useita päiviä aikaisemmin. Toisaalta asiakas ei ollut useassa tapauksessa asettanut minkäänlaista deadlinea tai deadline olisi ollut perustellusti siirrettävissä myöhemmäksi.

Tällä välin F1 oli myös tähän väliin velvoitettu tekemään keskenään suoraan kilpailevien asiakkaiden töitä.

Sokerina pohjalla oli yrityksen johtoon kuuluva henkilö lähettänyt seksuaalisesta ja rasistisesti loukkaavia sähköposteja alaisilleen. Myös yrityksen sisäinen ohjeistus luonnollisesti kielsi vastaavan, kuten johto kaiken tapahtuneen.

Tuollaisessa paikassa minäkin haluisin olla töissä. Tai edes asiakkaana. Homma on selvästi hyvissä käsissä. Henkilöstöjohtaminen on viety taidetta hipovalle tasolle.

Kirjoitti Konsonantti @ 8:01 AM

Read or Post a Comment

Joku varmaan tietää mikä kiska on kyseessä?

Ettei tarvii arvailla.

Posted by Blogger justsopivasti @ 8:49 AM #
 

nämä siis ovat kaikki yhdestä ja samasta paikasta? Vieläkö se on pystyssä?

Posted by Anonymous Anonymous @ 9:20 AM #
 

Arkipäivää IT-alalla.

Mainitut menetelmät tuttuja esimerkiksi eräästäkin keskikokoisesta parhaillaan YT-neuvottelevasta firmasta, jonka nimi alkaa S:llä ja loppuu A:han.

Posted by Anonymous Anonymous @ 12:19 PM #
 

IT-alalla toki osataan, vaan samanlaista härskiä meininkiä löytyy vähittäiskaupankin puoleltakin.

Sitä en vaan ymmärrä, miksi ihmiset tekevät töitä tuommoisille kusipäille.

Posted by Anonymous Anonymous @ 12:50 PM #
 

Hajoita ja hallitse toki toimii. Syntipukin ohella täytyy olla myös suosikkien katras. Epävarmuudessa ja pelossa elävän on vaikea päästää irti moisesta paikasta.

Paikan nimeä ei täällä mainita, johtuen ihan siitä, mitä pingstatelle seurasa vastaavasta Mainos Pisan eli nykyisen Advertising Pisan, vai oliko se päinvastoin, nimen mainitsemisesta.

Kyllä, paikka on vielä olemassa. Ei varmaankaan montaa vuotta. Tilisaldo on ollut kohtuullisen negatiivinen.

Esimerkki kertoo siitä, että mainosala tarttee ihan oikeasti TES:n.

Posted by Blogger Konsonantti @ 10:07 PM #
 

anna nyt edes alku- ja loppukirjain? Eihän Mainospisakaan (nyk Pisa Advertising) loppupeleissä voinut tehdä muuta kuin uhkailla. Se koira älähtää jne...

Posted by Anonymous Anonymous @ 1:31 AM #
 

Been there (siis en Siellä, mutta henkisesti siellä), done that.

Lakonisesti voisi, niin halutessaan, sanoa, että Elämä on.

Vielä voin sanoa, että suht nuoreen ikääni nähden olen päässyt todistamaan jos jonkinlaisia tapoja toimia koskivatpa privaattien meiliosoitteiden sisältöjä, lomautusvaroituksia, potkuja ja vaan ihan yleisiä toimintatapoja.

"Tää on villi ala, ei täällä mitään" Tupoa noudateta, virallisia ylityökorvauksia (jos siis lainkaan), lomaltapaluurahoista nyt puhumattakaan. Jos ei kiinnosta, lähe menee. Jousta, jousta palkassakin usein, työajoissa, lomissa ja viikonlopuissasi ja jos duunisi saat pitää, niin hyvä. Jos olet kipeä, ei se mitään. Lähetti tuo sulle duunikoneen kotiin. "Katosun pitää ymmärtää..."

Härskejä juttuja on niin paljon ja niin härskejä, jotka alkavat soppareiden rikkomisesta ihan päivittäiseen vittuiluun, ettei aina tiedä pitäisikö nauraa vai kauhistua.

Ja nyt puhutaan "sivistyneestä" businessporukasta, jota ei, ei voi "paskaduunareihin" verrata, kun "ollaan kuitenkin vähän eri porukkaa". Missä mielessä, sitä en ole vielä keksinyt.

Posted by Blogger Hanna Kopra @ 2:49 AM #
 

En paljasta, koska ampiaispesän sohaiseminen johtaisi siihen, että se täytyisi tuhota kokonaan. Eikä nyt ole aikaa tahi intressiä moiseen.

Posted by Blogger Konsonantti @ 5:53 AM #
 

Näiden tarinoiden lukeminen saa miettimään omia tulevaisuudensuunnitelmia uudestaan. Myös oma työpaikka alkaa tuntumaan tyyneyden keitaalta. Toisaalta täälläkin päässä on monenlaista koettu ja nähty.

Kyllä se varmaan niin on, että tällä alalla viidakon lait tulevat olemaan voimassa aina. Media alalle koulutettuja on liikaa, joten "jos ei kiinnosta, voi poistua" -mentaaliteetti voi hyvin vielä pitkään.

Onneksi oikeitakin työpaikkoja on vielä olemassa.

P.S. Todellakin kiinnostaisi tietää kyseisen putiikin nimi :D

Posted by Anonymous Anonymous @ 12:09 AM #
 

Ja samaan aikaan ala huutaa kroonista osaajapulaa? Vastuuta ei kuitenkaan haluta ottaa. Missä vika?

Posted by Blogger Konsonantti @ 12:25 AM #
 

Niin pullonkaulana on varmaankin työkokemus. Monenmoista Fjäsh/Photoshop taiteilijaa on maailma pullollaan, mutta kuinka käy kun aletaan tekemään oikeita hommia, suuria kokonaisuuksia? Valmistuneiden taso kun on aika vaihteleva. Toisaalta työkokemusta on erittäin vaikea saada, kun ala ei uskalla palkata suoraan koulunpenkiltä.

Ehkäpä jos OBH Nordica lanseeraisi uuden kahvinkeittimen, johon voisi asentaa flässin ja fotarin, voisi työpaikkoja alkaa löytymään. :D

heh

Posted by Anonymous Anonymous @ 1:27 AM #
 

Eräs pomo sanoi, että nyt voitaisiin palkata vaan joku söpö kundi töihin, jota olisi kiva sitten katsella. Niin, että pitäisi sitten tehdä jonkun kädettömänkin työt, tienata sillekin tellit ja elli ja kuukausiliksa…

Alalla on niin vaihtelevaa opetus ja oppijat. Shoppailua kaikki yleensä leiskuttaa osaavansa, mutta sitten ihan perus jutut ovat siinäkin hukassa. Eikä Photari ole taitto-ohjelma… Eikä ole Vapaakäsikään, aim sou sori.

Aina se ei ole kokemuksestakaan kiinni. Tietenkin aina olisi hyvä, että osaisi puhua itsensä sisään, mutta toisaalta sisällä pelkät puheet eivät enää riitä, pitää osatakin jotain. Ja näitä on nähty.

Opiskelijoita ei ihan tarpeeksi jaksa napata vaikka korrekti painoaineisto tai kuinka se tehdään, "koska kohta mä saan kuitenkin assarin". High 5!

Työnantajat haluavat nopeasti tuloksia ja tehdään helppoja sekä nopeita ratkaisuja, vailla kauas kantoista katsetta. Sitten joissain asioissa ratkaisuja ei edes haluta tehdä. Vaikka muutos on väistämätöntä, sitä halutaan Aikuisten Asioissa pakoilla.

Posted by Blogger Hanna Kopra @ 3:29 AM #
 

Kun kuuntelee tarinaa, voisin olla varma, että Hna on ollut töissä toimistossa X, niin samalta meno kuulostaa aina leopardikuoseja myöten.

Posted by Anonymous Anonymous @ 5:06 AM #
 

Voi Stalker, en ole. Ei ole kyse samoista leopardin pilkuista. Ja juttuni ovat muutenkin koottuja, pilkuista ja liituraidoista, hevosen juohistakin punottuja.

Posted by Blogger Hanna Kopra @ 1:49 AM #
 
<< Home