Tuesday, June 13, 2006

Ei ole televisiokaan entisensä

Maikkari lanseeraa* uuden palvelun, MTV Anytimen. Hommassa on mukana ruottalainen Bonnier-konsernin osanen SF Anytime. Homman ideana on laajakaistan kautta jaella elokuvia, jotka kuluttaja siis voi katsella silloin kun haluaa.

Valikoimaa tulee paketissa olemaan noin 500 leffan verran heti kärkeen. Leffa per päivä tahdilla töllisteltävää riittää noin vuodeksi.

Canal Digitalilla on jo tovin ollut markkinoilla Kiosk-palvelu, jossa on monia samoja piirteitä kuin maikkarin uutuuspalvelussa. Valikoima tosin on ollut suppeampi ja jakelussa ei ole käytetty laajakaistaa, vaan ihan perinteisiä kanavia.

Canal Digitalin laajakaistapalvelusta on kuulunut huhuja jo pidemmän aikaa. Uskoakseni puulaaki tulee ulos vastaavan palvelunsa kanssa hyvinkin pian.

Viimeistään nyt on aika käynnistää keskustelu nykyisenkaltaisen TV-lupamaksun mielekkyydestä ja tulevaisuudesta. Yhtäältä internetlähetykset, TV:n kanssa yhteensopiva laajakaistaa käyttävä lähetystekniikka ja mobiiliteevee ovat venyttäneet TV:n ja muun sähköisen viestinnän rajoja ja vääntäneet ne monesta kohtaa ristiin. Vielä kun vertaisverkot kaikessa nerokkuudessaa edistävät vapaata informaatiovirtaa, on YLElläkin mietittävä ansaintalogiikka uudelleen.

* ex-T/D/F Tonmi Lillman ja Jape Summerin haastattelussa puhuivat viisaita aikanaan:
-Sit me öh... niin... Hei Jape, mikä on se sama kuin keksiä, mut hienompi.
-Lanseerata.
-Niin, sit me lanseerattiin tää...

Kirjoitti Konsonantti @ 8:09 AM

Read or Post a Comment

Perusinsinööri Veijo Miettinen kirjoitteli hiljattain aiheeseen liittyen viisaita kännykkätelevisioverkon rakentamisen älyttömyydestä, kun tuon kokoista kuvaa liikuttelee mennen tullen jo olemassa olevissa 3g-verkoissakin – ja on-demand. [sori, ei linkkiä tähän hätään]

Posted by Blogger PA @ 10:15 AM #
 

Onhan se hienoa, että avataan latua nettivuokrauksen suuntaan. Ei olepienintäkääne päilystä, etteikö se olisi iso juttu lähitulevaisuudessa. Mutta.

SF Anytime ei ole kuluttajakelpoinen palvelu. Se on kehno testi, joka pitäisi haudata ja korvata paremmalla. Ja tämän sanon siksi, etten ole sitä koskaan käyttänyt. Ei, tuossa lauseessa ei ollut virhettä.

Minä ihan mielelläni käyttäisin nettivuokrausta, mutta silti SF Anytime onnistui ajamaan minut pois ensivierailulla. Syiden luulisi olevan selvät jokaiselle käytettävyyttä ymmärtävälle.

En usko, etteikö palvelusta olisi osattu tehdä parempaa, luulen että siitä ei ole osattu tehdä parempaa olemassaolevien rajoitteiden puitteissa. Lähinnä siis kopiosuojauksen vuoksi.

Tästä päästään oravanpyörään: kuluttaja haluaa netistä elokuvia -> niitä ei ole tarjolla -> kuluttaja kääntyy piratismin pariin -> firmat haistavat rahan ja halua pyritään tyydyttämään, mutta sisällöntuottajien ehdoilla -> halu ei tyydyty -> kuluttaja palaa piratismin pariin. Samalla kynnys kokeilla seuraavaa palvelua saattaa jopa nousta.

Posted by Blogger Toveri @ 11:23 AM #
 
<< Home