Friday, April 20, 2007
50 vuotta haastetta
Kuule Oy teki helmi-maaliskuussa tutkimuksen 50-60 -vuotiaiden suhtautumisesta mainontaan. Tulokset olivat erittäin mielenkiintoista luettavaa siitäkin huolimatta, ettei niissä mitään aivan yllättävää ilmennyt.
Mainostajan kannalta suurin haaste on se, että ryhmä on elämän kyllästämä ja suhtautuu kuluttamiseen melko varautuneesti. Toisaalta vastakkaisesta näkökulmasta ajatellen puhutaan ihmisistä, joilla ei ole asuntovelkaa ja tulotason pitäisi olla huipussansa, ellei laskukiito kohti eläkettä ole jo alkanut. Tässä on ristiriita, eivät he kaikkea rahaansa säästöön laita. Ainakaan jälkipolville. (Tai sitten esimerkiksi Pajamäen Oskun ajattelu ei oikein skulaa. )
Asiasta uutisoi Talouselämä. Jutussa haastateltiin Intersportin markkinointipäällikkö Markku Toposta, joka tuumasi seuraavaa: "Kyllä meidän strategiassamme tämä kohderyhmä on määritelty yhdeksi ydinryhmäksi, mutta emme ole oikein osanneet ratkaista, mikä olisi oikea tapa lähestyä sitä".
Öh ja äh. Ei se ole mitään rakettitiedettä, puhtaasti kontaktointia, kommunikointia, kattoterminä markkinointi. Miksi näistä asioista pitää tehdä näin näennäisen vaikeita? Väitän, että suomalaisista mainos-, viestintä- ja mediatoimistoista löytyy osaamista myös tämän haastavan 50-60 v. kohderyhmän puhuttelemiseksi.
Haastavampaa on saada tuo samainen kohderyhmä vaihtamaan kanavaa perinteisestä fyysisestä walk-in-mestasta täysin virtuaaliseen palveluympäristöön. Ja silti Tjäreborg teki moisen siirron!
Tutkimukselle tuo hauskaa kontrastia tämä juttu. Nuoriskohderyhmäkin on haastava ja kriittinen.
Read or Post a Comment
Viime syksyllä viisikymppiä mittariin kelanneena en voi kuin ihmetellä ihmisten kuluttaja- ja muun käyttäytymisen määrittelyä ikäryhmän mukaan. Se kun ei taatusti johda oikeaan tapaan lähestyä minkään ikäryhmän kuluttajia.
Mikään ikäluokka ei ole yhtenäisesti toimiva ja ajatteleva joukko. Esimerkiksi allekirjoittanutta ei saisi koskaan Seinäjoelle tangoamaan, mutta eipä monta ikäistäni kaveriani myöskään suostuisi lähtemään kanssani Snoop Doggin konserttiin. Ihan noin kornin karkeana esimerkkinä.
Mistä päästäänkiin säälittävimpiin kuuluvaan esimerkkiin ilmeisesti nuorisoa kosiskelevan mainonnan saralla.
Olette varmaan nähneet Felix Grandiosan pizzaperjantai-rallatuksen. Jos ei tuolla "räpillä" rapise viimeinenkin katu-uskottavuus sinänsä kelpo tuotteelta niin ihmettelen suuresti.
On fakta, että vaikkapa musiikkimaun perustella pystyy luokittelemaan ja puhuttelemaan ihmisiä tehokkaammin kuin millään klassisen demografisella perusteella (ikä, sukupuoli, asuinpaikka, tulotaso). Käyttökelpoisia ne ovat, kun raakkaa pois sitä ryhmää, ketkä eivät tuotetta tai palveluhyödykettä varmasti käyttäisi.
Tästä päästään kontaktointiin. Mun mielestä on enemmän kuin tärkeää, että se rinnastetaan luovaan suunnitteluun. Konseptin kun soisi sen teema-ajattelun sijaan tarkoittavan kaikille alalla olijoille myös samalla toiminnallisuutta, käsikirjoitusta.
Pizzaperjantaissa tavoiteltiin tietoisesti camp-arvoa, mutta hei, meillä on Stigg Dog, joka genren sisällä hiffaa, miten homma pitää tehdä. Itseironiaa! Ah, mä rakastan sitä.
Mut aina tulee olemaan asiakkaita, jotka myy kaikkea kaikille. Samoilla mainoksilla vielä. Toisaalta mä näen sen rikkautena, on aina niin palkitsevan nautinnollista, kun asiakas avaa silmänsä, uskoo, luottaa, soutaa samassa veneessä vielä samaan suuntaankin ja onnistuu.
Tuo musiikkimakuun viittaus oli oikeastaan liian yksinkertaistettu. Enemmänkin halusin korostaa sitä, että jokaisen ikäluokan sisällä on erilaisia asenteita, jotka määrittävät kulutuskäyttäytymistäkin. Meikäläinen esimerkiksi on vieläkin pohjimmiltaan vanha hippi, jonka arvot ovat aivan erilaisia kuin vaikkapa innolla reserviläisjärjestöissä toimivien kaverieni.
Mitä pizzaperjantaihin tulee niin enpä usko sitä tehdyn tietoisesti camp-meiningillä.