Wednesday, February 08, 2006

Verrattain suhteellista

Asiakkuus on kuin ihmissuhde. Jos sitä ei ole, siihen on potentiaali. Analogioiden täydellisyys tuntuu ensin hämmästyttävältä, mutta pidemmälle ajatellessa sen havaitsee loogiseksi. Ihminen ja hänen suhteensa johonkin merkitykselliseen tai potentiaalisesti merkitykselliseen noudattelee aina samaa kaavaa.

Mediamainonta vertautuu mainiosti deittipalstaan tai ravintolan lihatiskiin. Tarjolla vanhat tutut tyrkyt ja pari uuttakin. Kaikki tietysti ovat parhaimmassa ulkomuodossaan ja kielenkannoistakin irtoaa tarkkaan harkitusti kielteiset asiat ohittavia kommentteja. Katse hakee, prospektoi. Näkyykö kello?

Jossain vaiheessa tulee kokeilun aika. Muutama sana riittää, tuote ei ole minulle. Se pieraisi treffeillä ja on feministi. Käyttöohjekirja ei ole Suomeksi ja mukana ei tule laturin piuhaa.

Jotkut tyytvät ensimmäiseen, toiset etsivät seuransa sen mukaan, millaisen sosiaalisen statuksen tämä tuo tullessaan, kolmas kokeilee lukuisia vaihtoehtoja. Mistä niistä tietää, kaikki ovat palvelevia, edullisia ja markkinoiden parhaita omassa segmentissään, ainakin omien sanojensa mukaan.

Kuherruskuukausi menee ohi. Uusi MP3-soitin ei olekaan enää hypisteltävänä. Kumppanin takamusta ei taputtelekaan suukon kera. Ja miksi siitä loppuu patteri kolmessa tunnissa. Miksei se siivoa ja miksi se nalkuttaa. Miksi tietokone kaatuu. Eihän tämä ole sitä, mitä väitti olevansa. Taisin rakastua vain luomaani mielikuvaan?

Jotkut eroavat ja vaihtavat uuteen. Toiset ovat ilman. Ehkä exä ahdistelee puhelimitse, tai jopa uusi piirittäjä, joka on kuullut sinun olevan vapaa tai mahdollisesti kiinnostunut hänen tarjoamansa tuotteen kaltaisista vaihtoehdoista. Saatat käydä kahvilla siksi, että se on helpoin tapa saada häiriö vaikenemaan. Taitaa todella moni puhelinmyyjään turhautunut ihminen olla lehden tilaaja tästä syystä. Ja kerta tapaaminen tarkoittaakin suhdetta joka pitää sanoa irti. Tehdä bänät. Mutta miten teet, kun toinen ei ole maisemissa. Tässä asiassa tavoittaminen onkin helvetin hankalaa.

Mutta takaisin siihen vakiintuneeseen suhteeseen. Mielikuva kyllä luhistuu ja alkaa todellinen elämän kumppanuus. Ellei toinen ole valehdellut alussa liikaa. Jospa gigolon imago onkin pettänyt. Tai tavat huononevat vuosien mittaan. Tai jos se alkaa pettämään. Antaa kyllä uusille tuttavuuksilleen puheaikatarjouksia, mutta minut unohtaa. Ja ei se ota yhteyttäkään muulloin kun haluaa lompsan saada auki. Voisi jättää sen.

Tuo toinen, siitä olen kuullut hyviä juttuja. Se on sanansa mittainen. Ja se huomioisi minut takuulla, katsookin noin. Taidan vaihtaa liittymää. Ihmissuhdetta. Stereoita. MP3-soitinta. Autoa.

Suhde kuin suhde kuihtuu hoitamattomana arjen väkevän korroosion ansiosta. Istukaa alas, miettikää mitä suhteeltanne haluatte ja mitä siihen halutte antaa. Ja puhukaa, kommunikoikaa asiat. Niin ihmis- kuin asiakkuussuhteissa.

Pelkkiä sosiaalisia ilmiöitä toisiaan vastaavine normeineen. Monikohan tuotteestaan valehteleva valehtelee puolisolleen, ystävillen tai ties kenelle. Tai moniko ajattelee mystifioidun termiviidakon taustalla olevan näinkin luonnollinen asia.

Kirjoitti Konsonantti @ 12:47 PM